Venäjän kenraalieversti Mikhail Teplinski on nimetty Venäjän Dneprjoen alueen joukkojen uudeksi komentajaksi Ukrainaan, kertoo Venäjän valtiomedia Tass lähteisiinsä vedoten.
Teplinski korvaa tehtävässä kenraalieversti Oleg Makarevichin, joka siirretään toisiin tehtäviin, kertoo puolestaan Venäjän valtiota tukeva Izvestiya-lehti. Venäläismedioiden tiedoista kertoo uutistoimisto Reuters.
Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) arvioi, että Kreml tai Venäjän sotilasjohto on saattanut olla "riittävän huolissaan ja skeptinen" Makarevichin kykyjen suhteen.
Makarevichin väitetyllä kyvykkyydellä alkoi ISW:n lausunnon mukaan olla nykyistä suurempaa merkitystä siksi, että Ukraina on hyökännyt aktiivisemmin Etelä-Ukrainan Dneprjoen yli syksyn aikana.
Suomen entinen tiedustelupäällikkö, nykyinen kansanedustaja Pekka Toveri (kok.) kommentoi Ukrainan hyökkäystä Dneprjoen yli MTV Uutisille elokuun puolivälissä.
– Ukraina on hyökännyt merijalkaväkiprikaatilla. Jos Ukraina pystyy etenemään syvyyteen, se tarjoaa mahdollisuuksia, sanoi Toveri.
Sittemmin Ukraina on vetäytynyt tai joutunut vetäytymään osista asemista, jotka sillä tiettävästi oli hallussaan Dnepjoen itärannalla.
Kremliin yhdistetty venäläinen sotilasbloggaaja väittää ISW:n mukaan, että Venäjän pieni sillanpääasema Dneprjoen itärannalla Krynkyn kylässä todennäköisesti aiheutti Makarevichin siirtämisen toisiin tehtäviin.
Dneprjoen rintamalinja on käytännössä pysynyt paikoillaan siitä lähtien, kun Ukrainan vastahyökkäys valloitti joen rannalla sijaitsevan Hersonin kaupungin 9. marraskuuta 2022. Ainoastaan Kahovkan padon murtuminen alkukesästä pakotti molempia osapuolia siirtämään joukkojaan.
Toinen teoria Makarevichin potkuista on ISW:n mukaan se, että hänen vastustajansa ovat saattaneet kyetä vakuuttamaan presidentti Vladimir Putinin siitä, ettei Makarevich ole oikea kenraali komentamaan venäläisjoukkoja Ukrainan hyökkäysten lisääntyessä hänen vastuualueellaan.
– Tietyt venäläiset sotabloggaajat ovat aikaisemmin syyttäneet Makarevichia siitä, ettei hän ole kunnolla pystynyt komentamaan ja varustamaan venäläisjoukkoja, joiden tehtävä on ollut torjua Ukrainan Hersonin alueella tekemät pistohyökkäykset, ISW kirjoittaa.
0:59