Venäjä hätääntyi Ukrainan suunnitelmasta ja soitti USA:lle – Putin oli uskottuna hyökkäyspäivänä paraatissa

Yhdysvallat otti Venäjän huolen vakavasti, lähteet kertovat.

Venäjä epäili Ukrainan suunnittelevan hyökkäystä Venäjälle laivaston juhlapäivänä ja otti asian tiimoilta yhteyttä Yhdysvaltoihin.

Venäläislaivaston juhlallisuuksiin osallistui myös presidentti Vladimir Putin, joka oli läsnä paraatissa Pietarissa. Tiedossa ei ole, pelkäsikö Venäjä Ukrainan suunnittelevan iskua Putinia vastaan.

Venäjän laivaston paraati järjestettiin 28. heinäkuuta.

Asiasta kertovat yhdysvaltalaislehti New York Times ja Venäjän valtion televisiokanava uutistoimisto Reutersin mukaan.

Vain venäläiskanava mainitsee väitetyn ukrainalaissuunnitelman uskotun toteutuspäivän.

Venäjän puolustusministeriön huoli oli niin suuri, että maan puolustusministeri Andrei Belousov otti 12. heinäkuuta yhteyttä yhdysvaltalaiseen kollegaansa Lloyd Austiniin, kirjoittaa New York Times. Lehden tiedot perustuvat viranomaislähteisiin.

Lehden mukaan väitetyn operaation yksityiskohdat eivät ole tiedossa. Venäläinen televisiokanava puolestaan totesi yksityiskohtien olevan valtionsalaisuuksia.

NY Times: USA otti huolen vakavasti

Lehden mukaan Venäjä kertoi Yhdysvalloille havainneensa ukrainalaisoperaation, joka kohdistui Venäjää vastaan ja jolla he uskoivat olevan yhdysvaltalaisten hyväksyntä.

New York Timesin lähteiden mukaan puolustusministeri Belousov kysyi Austinilta, oliko hän tietoinen juonesta ja sen vaikutuksista Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteisiin.

Yhdysvallat eivät tienneet operaatiosta ennen venäläissoittoa, yhdysvaltalaislähteet väittivät lehdelle.

Austinin kerrotaan ottaneen venäläisväitteet vakavasti. Yhdysvallat otti yhteyttä Ukrainaan ja totesi, että jos jotain tämänkaltaista on suunnitteilla, ei operaatiota tule toteuttaa.

Austin ja Venäjän puolustusministerit ovat keskustelleet Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen yhteensä vain kuudesti, kertoo New York Times. Belousov on ollut Venäjän puolustusministeri toukokuusta lähtien. Häntä ennen virkaa toimitti Sergei Shoigu.

Kreml väitti toukokuussa 2023, että Ukraina yritti tappaa Putinin dronella. Ukraina on kiistänyt väitteen, mutta yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan kyse oli todennäköisesti Ukrainan operaatiosta.

USA tukee, mutta ei salli kaikkea

Vaikka Yhdysvallat on ollut läpi Venäjän suurhyökkäyksen Ukrainan merkittävin aseellinen tukija, on sen tuella ollut selkeät rajat.

Yhdysvallat esimerkiksi suhtautui pitkään penseästi ajatukseen, että sen aseita käytettäisiin Venäjän kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisäpuolella.

Keväällä Yhdysvallat muiden länsimaiden ohella lavensi lahja-aseidensa käyttöoikeuksia. Rajattomasti niitä ei kuitenkaan Venäjän rajojen sisäpuolella saa käyttää.

Yhdysvallat on myös kritisoinut joitain Ukrainan tekemiä hyökkäyksiä. Esimerkiksi saksalaislehti Bildin mukaan Yhdysvallat torui Ukrainaa voimakkaasti sen jälkeen, kun maa oli käyttänyt länsimaiden ilmatorjuntaohjuksia venäläisten sotilaskoneiden alas ampumiseen toukokuussa 2023.

Lue myös:

    Uusimmat