Venäjä ilmoitti tiistaina estävänsä useiden kymmenien eurooppalaisten tiedotusvälineiden seuraamisen Venäjän alueelta. Helsingin yliopiston emeritusprofessori Markku Kivisen mukaan se on osa pitkää prosessia, jossa rajoja suljetaan ja informaatiovirtoja katkaistaan.
– Tämä liittyy ennen kaikkea siihen niin sanottuun kolmanteen rintamaan, joka on se kamppailu, jota käydään Venäjän kansalaisyhteiskunnassa. Eli yksi Venäjän suurista haavoittuvuuksista on se, että oma kansa voi kääntyä sotaa vastaan niin kuin on käynyt aikoinaan Japanin sodan ja ensimmäisen maailmansodan yhteydessä, Markku Kivinen sanoo.
Ensimmäisellä rintamalla Kivinen tarkoittaa sotaa Ukrainassa ja toisella taloudellista tukea sodan osapuolille.
Lue myös: Venäjä alkaa rajoittaa pääsyä eurooppalaisiin medioihin – mukana myös suomalaisia medioita
Venäjän mukaan kyse vastatoimista EU:lle
Venäjän mukaan rajoituksissa on kyse vastatoimesta Euroopan unionin päätökselle kieltää EU:n alueella sellaisten venäläismedioiden lähetystoiminta, jotka levittävät hyökkäyssotaa kannattavaa propagandaa.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila ei pidä Venäjän vastausta yllätyksenä.
Lassilan mukaan kyse on pyrkimyksestä vastavuoroisuuteen ja halusta nostaa omaa statusta.
Lassilan mukaan länsi voisi toimia myös toisin ja olla sensuroimatta Venäjällä tuotettua sisältöä.
– Itse olen sitä mieltä, että siihen ei olisi varsinaisesti edes tarvetta. Se olisi yksi aika tehokas pehmeän vallan ase meille lännelle, koska meillä ei ole tarvetta tehdä tällaista sensuuria.
Venäjällä puolestaan kaikenlainen Kremlin näkökulmasta väärä tieto voi aiheuttaa lisääntyvää kiinnostusta vaihtoehtoista mediaa kohtaan.
Lue myös: Ukrainalaisopiskelijan kasvoilla tehtiin Kiinassa Venäjä-propagandavideoita – näin helposti se jo onnistuu
Youtuben sulkeminen muuttaisi tilannetta
Läntinen media on painettu marginaaliin Venäjällä, mutta moni käyttää tiedonhaun väylänään sosiaalista mediaa ja VPN-yhteyksiä. Varsinkin ne, joilla on kielitaitoa, löytävät vielä länsimaisen tiedon pariin.
– Jos ajattelee ihan tavallisen venäläisen kannalta, niin mahdollisuus saada länsimaista informaatiota on loppujen lopuksi edelleenkin aika lailla mahdollista sosiaalisen median kautta ja erilaisilla kikoilla, jos sitä aktiivisesti haluaa. Mutta verrattuna siihen, että aktiivisesti pystyisi toimimaan hallintoa vastaan, niin se on paljon kovempi askel.
Kivisen mukaan lännessä ei ehkä yleisesti ymmärretä, kuinka monet venäläiset ovat ensisijaisesti venäjänkielisen informaation varassa.
Lassila on huolestuneempi siitä, miten Venäjällä käy, jos venäläisten suosima Youtube-kanava suljetaan.
– Mielestäni suurin kysymys liittyen mediaympäristöön Venäjällä on se, miten me varaudutaan siihen, jos Venäjä sulkee Youtuben, joka on se kaikkein tärkein riippumattoman oppositiomedian foorumi Venäjällä, hän sanoo.
Lue myös: Ex-venäläisfutarilta suoraa puhetta kotimaastaan – "Edustamme maata, joka käyttäytyy kuin terroristit"
Sulku ei välttämättä miellyttäisi kansalaisia
Lassilan mukaan oppositiomedian tarjonta Youtubessa on kasvanut räjähdysmäisesti Venäjän hyökkäyssodan alettua ja sen katsojamäärät ovat merkittäviä.
Palvelun sulkemisesta on Jussilan mukaan keskusteltu Venäjällä jo pitkään, mutta se ei ole helppoa teknologisesti eikä välttämättä miellyttäisi kansalaisia.
Lassilan mukaan Venäjällä on myös laitettu valtavasti rahaa omien korvaavien alustojen kuten "Rutuben" kehittämiseen. Siitä pyritään tekemään kopiota Youtubesta, mutta sensuroidulla sisällöllä.
Lassilan mukaan palvelu voidaan tarvittaessa "siirtää" Youtuben paikalle manipuloimalla sen nettiosoite, joka sitten ohjaisi venäläiselle Rutubelle.
Venäläiset versiot eivät kuitenkaan vielä ole onnistuneet korvaamaan länsimaisia palveluita, koska esimerkiksi Youtubessa sisältöä on yksinkertaisesti niin paljon, ettei sitä voi päihittää. Venäjällä pelätään myös kansalaisten reaktioita ja lisääntyvää VPN-yhteyksien käyttöä.
Lassilan mukaan tällä hetkellä Youtuben sulkemista suurempi huoli on se, että esimerkiksi Google on taipunut joihinkin Venäjän viranomaisten sensuurivaatimuksiin. Yritys on poistanut alustoiltaan sisältöä, joka on kuitenkin myöhemmin palautettu.
– Tähän ei tietenkään pidä missään nimessä taipua.
Venäjällä vaikuttamismahdollisuudet nollissa
Emeritusprofessori Kivisen mukaan Venäjän hallinnon kannalta tärkeämpää kuin se, mitä ihmiset ajattelevat, on se, pystyvätkö he toimimaan hallintoa vastaan vai eivät.
– Vaikka kuinka saisi oikeaa informaatiota, mutta ne panokset asettua järjestelmää vastaan ovat aika korkeat, Kivinen toteaa.
Kivisen mukaan Venäjällä tilannetta pidetään hallinnassa erilaisilla kovilla rangaistuksilla ja sortotoimilla.
– Niin kauan kuin Venäjällä arki pyörii suhteellisen normaalisti, ei ihmisillä ole halukkuutta lähteä vastustamaan hallintoa.
Tiedonsaannin rajoittaminen on yksi keinoista kääntää kansalaisia vihollista vastaan, mutta silti Kivisen mielestä merkityksellisintä on itse sota.
– Kyllä se kaikkein rajuin juttu aina sodan yhteydessä on se inhimillinen hinta, joka siitä maksetaan. Eli siinä mielessä se ensimmäinen rintama on kuitenkin ratkaiseva. Sota toimii molempiin suuntiin, se legitimoi itsensä mutta myös horjuttaa.