Venäläisen TASS-uutistoimiston mukaan maan puolustusministeriö on vahvistanut, että kaikki venäläiset sotilaat ovat vetäytyneet Hersonin alueelta Dnepr-joen itäpuolelle Etelä-Ukrainassa. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC ja Reuters.
TASSin mukaan Venäjän puolustusministeriö ilmoitti, että kaikki Venäjän joukot ja kalusto on siirretty joen yli perjantai-aamuyönä, eikä vetäytymisessä ole tullut tappioita.
Vetäytyminen saatiin ministeriön mukaan päätökseen aamuviideltä Moskovan aikaa.
Keskiviikkona Venäjän armeijan ylin johto ilmoitti televisioidussa lähetyksessä vetäytyvänsä Hersonia halkovan Dnipr-joen itäpuolelle. Venäjän presidentti Vladimir Putin ei osallistunut lähetykseen.
Puolustusministeriö sanoi perjantaina, että henkilöstö-, sotilaallista kalusto- tai asetappioita syntynyt vetäytymisessä.