Vaalit järjestettiin myös miehitetyllä Krimillä, mitä Ukraina luonnehti farssiksi.
Venäjällä viikonloppuna useilla eri alueilla järjestetyt paikallisvaalit sujuivat odotusten mukaisesti. Kun suurin osa äänistä oli maanantaina laskettu, presidentti Vladimir Putinin valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän ehdokkaat olivat turvaamassa paikkansa kuvernööreinä kautta linjan, kertoo muun muassa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n venäjänkielinen palvelu.
Venäjällä järjestettiin kymmeniä alue- ja paikallisvaaleja sekä parikymmentä kuvernöörinvaalia. BBC:n mukaan kaikilla 21 alueella kuvernöörivaalien voittajat olivat Yhtenäisen Venäjän ehdokkaita Taka-Baikalian aluepiiriä lukuun ottamatta. Kremlin ehdokkaat ovat voittamassa lähes kaikkialla noin 80 prosentin ääniosuudella.
Yksi poikkeus on Ukrainan hyökkäyksen kohteena oleva Kurskin alue, jonka virkaatekevä kuvernööri Aleksei Smirnov sai vain yli 67 prosenttia äänistä. Putin määräsi Smirnovin hoitamaan virkaa aiemmin tänä vuonna.
Ukrainalaisjoukot ovat ottaneet haltuunsa Kurskin alueita. Alueella julistetun hätätilan vuoksi evakuoidut asukkaat saivat äänestää myös Kurskin ulkopuolisilla äänestyspisteillä, kertoo BBC.
Äänestysaktiivisuus vaihteli
Vaaleja käytiin sunnuntaina myös Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla Ukrainassa. Ukrainan ulkoministeriö tuomitsi tämän "farssina".
– Nämä niin kutsutut vaalit Venäjän federaatiossa muuttuivat jo kauan sitten farssiksi, jolla ei ole mitään tekemistä kansan tahdon ilmaisemisen kanssa. Niiden järjestäminen tilapäisesti miehitetyillä Ukrainan alueilla on kansainvälisen oikeuden normien ja periaatteiden vastaista, mikä murentaa Venäjän poliittisen järjestelmän legitimiteettiä, ministeriö kertoi lausunnossaan ennen vaaleja.
Venäjän valtiollisen uutistoimiston Tassin mukaan Yhtenäisen Venäjän ehdokkaat saivat yli 70 prosenttia äänistä Krimin alueparlamentin vaaleissa.
Venäjän julkistamien tietojen mukaan eniten äänestettiin Bashkortostanissa eli Bashkiriassa eteläisellä Uralilla, jossa vaaliuurnilla kävi yli 69 prosenttia äänioikeutetuista, kertoo BBC. Bashkortostanin on raportoitu kärsineen kaikista Venäjän alueista pahimmat tappiot kaatuneina sodassa Ukrainaa vastaan.
Vähiten äänestettiin Venäjän Kaukoidässä Habarovskin aluepiirissä, jossa vain 31 prosentin kerrotaan käyttäneen äänioikeuttaan.
Vaaleja tarkkailevan Golos-järjestön mukaan äänestysaktiivisuutta on Venäjällä pyritty pönkittämään muun muassa vaaleihin liitetyillä erilaisilla palkinnoilla ja arvonnoilla. Lisäksi sähköisen äänestämisen yhä laajempi käyttöönotto mahdollistaa todellisten lukujen vääristelyn, järjestö muistuttaa.
Sodan vastustajille ei kuvernööriehdokkaita
Golosin mukaan Venäjän paikallisvaaleissa todellinen kilpailu on estetty muun muassa sulkemalla nykyhallintoa aidosti vastustavat ehdokkaat pois kisasta.
Vaaleissa äänestäjät voivat pääsääntöisesti valita vain valtapuolueen sekä valtapuoluetta palvelevan näennäisopposition ehdokkaiden välillä.
Moscow Timesin mukaan Jabloko-puolue (omena), jota pidetään Venäjän vanhimpana yhä toiminnassa olevana demokratiamielisenä puolueena, onnistui saamaan listoille 73 ehdokastaan. Määrä on pieni verrattuna Yhtenäisen Venäjän ja näennäisopposition ehdokkaisiin. Jabloko ei saanut listoille yhtäkään kuvernööriehdokasta.
Jablokon iskulause vaaleissa oli "Rauhan ja vapauden puolesta! Aseleposopimuksen puolesta!", kertoo Moscow Times.
Uusimmat
-
06:13
Näillä hyvinvointialueilla psykiatrisia osastopaikkoja ei ole tarpeeksi – "Kyse on poliittisista päätöksistä"
-
06:02
MTV:n tiedot: Vartija avasi sellinoven puukottajalle Kylmäkosken vankilassa – uhri pelastui täpärästi
-
05:59
Karri Kivi ällistyi – Liigan avausviikolta paljastui hengästyttävä fakta: "Voiko pitää paikkansa?"
-
05:54
Salainen palvelu: Trumpin salamurhayrityksestä epäilty ei ampunut yhtäkään laukausta
-
05:33
HD-aika tulee, onko televisiosi valmis? Näistä merkeistä tiedät, että edessä on uuden hankinta
-
05:27
Pörssisähkön tuntihinta yltää tiistainakin kymmeniin sentteihin – tällöin sähkö on kalleinta
-
05:17
Linnea Mynttinen oli 8-vuotias, kun hän menetti kotinsa Porkkalassa – tästä välirauhan ehdosta Suomen johto järkyttyi
-
00:01
Suomalaisilta huijattu rahamäärä kasvoi alkuvuonna – "Voi tapahtua puhelimessa tai somessa psykologisia koukkuja käyttäen"
-
23:34
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio julkaisivat koskettavat sanat lentäjäveteraanin muistolle
-
23:06
Ruotsi valmis ottamaan johdon Nato-tukikohdassa Pohjois-Suomessa – tällaisia joukkoja Suomeen on luvassa
-
22:57
Tässä on Vaasan Sportin uusi pomo
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
Lataa lisää