Venäjän julma hallinto nyt myös teatterin aihe – Lahdessa esitetään kuumaa näytelmää Kremlin myrkyttäjistä

2:15img
Julkaistu 27.01.2023 11:30
Toimittajan kuva

Kari Pyrhönen

kari.pyrhonen@mtv.fi

Venäjän julma hallinto taipuu nyt myös teatterin lavalle. Lahden kaupunginteatteri esittää Suomen kantaesityksenä tuoreen brittiläisen näytelmän Totuuden hinta, joka valottaa entisen FSB-upseerin Aleksandr Litvinenkon myrkytystä ja Putinin roolia murhassa. Putinin roolissa vakuuttaa Hymyilevä mies -elokuvasta palkittu Jarkko Lahti.

Paraatiovet avautuvat Venäjän kansallislaulun raikuessa. Näky on tv-uutisista tuttu. Sieltähän astelee Vladimir Putin!

Jarkko Lahti on tarkkaan opetellut rooliaan, myös diktaattorin kävelytyyliä.

– Youtube on hyvä näyttelijän apu ja tuota kävelyähän on jo tutkittukin, naurahtaa Lahti.

Lahti luki Venäjän vakoilun ja lähihistorian kirjallisuutta tutustuakseen roolihenkilöönsä.

Julmaa logiikka – viholliset on raivattava

Lahden mukaan roolihenkilön rinnalla pitää kulkea, vaikkei hänen ajatteluaan hyväksykään.

– Yritän työlläni päästä sen fasaadin taakse, kuvata epävarmaa, pientä ja kateellistakin ihmistä, joka on oman julman logiikkansa kanssa hyvin johdonmukainen. Viholliset on raivattava pois tieltä.

Lahti muistuttaa, että kaikki Venäjän johdossa olevat henkilöt ovat entisen KGB:n kouluttamia.

– Heille kylmä sota ei ole loppunut koskaan. Neuvostoliiton romahtaminen oli tappio. Nyt he yrittävät saada arvovaltansa takaisin, analysoi näyttelijä Lahti.

– Mutta Venäjähän on kleptokratia (varkaiden hallinto), jossa välistä vetäjiä kunnioitetaan. Joku on sanonut, että Venäjä ei ole enää valtio, vaan bensa-asema.

Kritiikin karmea hinta

Aleksandr Litvinenko oli Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n (entinen KGB) upseeri. Putin ehti ennen vuosituhannen vaihdetta olla FSB:n johtaja, kunnes nousi pääministeriksi ja saman tien vuonna 2000 presidentiksi.

Litvinenko kritisoi rajusti niin Putinille kuin myös julkisuuteen FSB:n korruptiota ja rikollisuutta; murhia ja huumekauppaa.

Kritiikin seurauksena Litvinenkon oli häivyttävä Venäjältä. Hän pääsi perheineen Britanniaan vuonna 2000 pian sen jälkeen, kun Putinista tuli presidentti.

Kuuden vuoden kuluttua Venäjän kylmä koura tavoitti "Venäjän vihollisen". Litvinenko tapasi Lontoossa vanhoja venäläisiä tuttujaan – karmein seurauksin.

Harjoituksissa kuumottava tunnelma

Britannian viranomaisten mukaan nämä kaverit olivatkin murhaajia ja he myrkyttivät Litvinenkon radioaktiivisella poloniumilla. Brittiviranomaisten mukaan Putin tiesi murhasta.

Näytelmästä tuli Lahden kaupunginteatterille kuuma peruna. Päätös teoksen esittämisestä oli tehty ennen sotaa.

– Ensimmäisissä lukuharjoituksissa viime keväänä oli kuumottava tunnelma. Sota oli alkanut. Miten ajankohtaisen näytelmän äärellä olemmekaan, muistelee ohjaaja Anne Rautiainen.

Sitä ei epäröity, pitäisikö näytelmä esittää. Päinvastoin.

– Tämä näytelmä pitää esittää juuri nyt. Tärkeintä on, että ihmiset eivät vaikene, painottaa ohjaaja.

Itänaapuria ei enää silitellä

Jarkko Lahti pohtii Putinia rajusti ruotivaa näytelmää juuri nyt sodan äärellä.

– Ei kai kukaan olisi halunnut, että näytelmän merkitys nousee näin julman todellisuuden takia. En muista, että meillä olisi koskaan aiemmin näytetty näin kriittisessä valossa itänaapurin johtajaa, joka on yhä vallassa. Takavuosina se ei olisi ollut mahdollista.

Näytelmän on kirjoittanut nykyhistoriaan erikoistunut brittiläinen Lucy Brebble. Litvinenkoa esittää Mikko Pörhölä ja hänen puolisoaan Saana Hyvärinen.

Murhaajia ei ole saatu tuomiolle, mutta silti näytelmä ei jätä katsojaa epätoivoon. Uskoa ihmiseen antaa juuri Litvinenkon leski.

Marina Litvinenko taisteli ja vaati Britannian viranomaisia jäljittämään murhaajat.

– Tämä on hieno rooli. Pääosassa en ole minä, vaan Marina. Hän pysyi vahvana miehensä kuoleman jälkeen. Haluan kertoa Marinan tarinan. Se on kerrottava, korostaa Saana Hyvärinen.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri