Venäjän kuulaskeutujan tuhon syy epäonnistunut radan korjaus, arvioi professori – Kuun etelänapa seuraava odotettu askel

0:58img
Katso video: Venäjän avaruusohjelma koki takaiskun Luna-25-aluksen tuhouduttua Kuun pintaan.
Julkaistu 20.08.2023 19:43

STT

On todennäköistä, että syy Venäjän kuulaskeutujan tuhoutumiseen oli epäonnistunut radan korjaus rakettimoottorilla, kertoo Aalto-yliopiston professori Jaan Praks.

Professorin mukaan laskeutuminen on monimutkainen ja vaarallinen prosessi. Kuulla ei ole ilmakehää, jota käyttää hyödyksi jarruttamisessa, vaan laskeutua pitää pelkästään rakettimoottorien avulla, hän sanoo. Hän uskoo, että niin sanottu radan säädön poltto jollakin tapaa epäonnistui tai moottori toimi väärin, joten laite siirtyi vahingossa väärälle kiertoradalle. Lopulta laite törmäsi kuun pintaan liian aikaisin.

Venäjän avaruusjärjestö Roskosmos kertoi sunnuntaina, että Venäjän Luna-25-kuulaskeutuja on tuhoutunut törmättyään vahingossa Kuun pinnalle lauantaina. Alus oli miehittämätön.

Laskeutuja oli osa Venäjän pyrkimystä aloittaa uudelleen neuvostoaikana käynnistetty kuuohjelma.

2:19img

Näin Kymmenen uutisissa kerrottiin Venäjän kuulennosta ja suurvaltojen kilpajuoksusta Kuuhun perjantaina 11.8.2023. 

Lue myös: Venäjän epäonnistuminen Kuu-kisassa olisi maalle nöyryytys – tutkija paljastaa, mitä suurvallat nyt tavoittelevat

Venäjä halusi onnistua pitkästä aikaa

Professori kertoo tiedeyhteisön nähneen vaaran merkkejä Venäjän operaatiossa jo aikaisemmin. Venäjä ei myöskään ole onnistunut kuulennoissa lähes 50 vuoteen.

– Luna-25-kuulaskeutujan tekniikkaa muutettiin yksinkertaisemmaksi ja laukaisun ajankohtaa vauhditettiin, ehkä Intian operaation lähestymisen takia, hän kertoo.

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n laitteet oli korvattu viime hetkillä Luna-25-lennolla venäläisvalmisteisilla laitteilla. Venäjän avaruusosaamisen taso on ollut hyvä erityisesti laskeutumisen suhteen, kertoo Praks.

Kilpailu kuun valloittamisesta käy kuumana tällä hetkellä maailmassa. Vain Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina ovat aiemmin tehneet hallitun laskeutumisen Kuun pinnalle.

Nyt Intialla on mahdollisuus päästä mukaan. Maan kuulaskeutuja on matkalla ja sen on määrä laskeutua kuuhun alkavalla viikolla, professorin tietojen mukaan noin sadan kilometrin päähän Venäjän aikomasta paikasta.

– Intialla on takanaan jo yksi melkein onnistunut laskeutuminen vuonna 2019, eli harjoiteltu on.

Lue myös: Kipeä isku Venäjän avaruusohjelmalle – avaruusalus törmäsi Kuuhun

Kuun etelänapa sopisi tukikohdaksi

Se, mitä asiantuntijan mukaan koko maailma odottaa, on pehmeä eli hallittu laskeutuminen Kuun etelänavan seudulle. Seutu on todella kiinnostava tulevaisuuden tukikohtia ajatellen. Vain kuun etelänavan seudulla on paikkoja, joissa aurinko paistaa melkein koko ajan, joten lämpötila ei ole niin jäätävä kuin kuun yön puolella yleensä.

Kuun etelänavan seutu on kiinnostava myös tieteellisesti. Intialaiset ovat löytäneet sieltä aiemmalla kuun tutkimusmatkalla jääpölyä, joka viittaa siihen, että Kuussa on vettä.

– Mikäli Kuusta löytyisi vettä, sinne voisi rakentaa kuuaseman. Vettä tarvitsevat astronautit ja vedestä voitaisiin tehdä muun muassa rakettipolttoainetta, jolloin kaikkea polttoainetta ei tarvitse tuoda kalliilla rakettilaukaisulla maasta.
 

Tuoreimmat aiheesta

Kuu