Venäjän tutkimusaluksen Suomen aluevesiloukkauksen esitutkinta edennyt – rikoksesta epäilty tunnistamatta

Rajavartiolaitoksen esitutkinta Venäjän Itämeren laivaston tutkimusalus Mikhail Kazanskyn aluevesiloukkauksesta on edennyt. 

Tutkimusalus loukkasi Suomen aluevesiä Haapasaariston läheisellä merialueella 26. heinäkuuta 2024. 

Rajavartiolaitos aloitti tuolloin tapahtuneesta esitutkinnan, jossa aluksen päällikön epäiltiin syyllistyneen alueluokkaukseen.

Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan esitutkinnassa on selvitetty Kazanskyn olleen matkalla Suursaaren suunnalta kohti Viipuria, harhautuen edelleen tuntemattomasta syystä Suomen aluevesille merirajapoiju 16 kohdalla, Haapasaariston itäpuolella. 

Alus kiersi merirajapoijun kokonaisuudessaan Suomen puolelta, saapuen Suomen aluevesille kansainväliseltä vesialueelta kello 12.31 ja poistuen Venäjän aluevesille kello 12.38. 

Suomen puolella kuljettu matka oli yhteensä 1,2 meripeninkulmaa eli noin 2,2 kilometriä.

Alus ei reagoinut yhteydenottoihin

Suomenlahden merivartiosto seurasi Kazanskyn kulkua havaittuaan sen kulkusuunnan johtavan kohti aluevesirajaa. 

Aluevesirajan lähestyessä ja kulkusuunnan pysyessä edelleen muuttumattomana pyrittiin alukseen ottamaan yhteyttä radiolla useita kertoja, mutta alus ei vastannut tai muulla tavalla reagoinut yhteydenottoihin missään vaiheessa. 

 Tällöin lähistöllä ollut merivartioston partiovene lähti alusta vastaan ja ohjasi sen pois Suomen aluevesiltä omalla sijoittumisellaan ja miehistön elekielellä. 

Lähialueella ei ollut tapahtuma-aikaan merivartioston partioveneen lisäksi muuta liikennettä. Näkyvyys oli tapahtuma-aikaan noin 20–30 kilometriä ja kaakkoistuulta noin 4 metriä sekunnissa. 

Merenkulullisesti olosuhteet olivat alukselle helpot. Merirajapoiju, jonka alus kiersi Suomen puolelta, oli selkeästi havaittavissa sekä silmillä että merenkulkututkalla.

Suomenlahdella havaittiin voimakasta GPS-häirintää

Tapahtumapäivänä 26.7 Suomenlahden merivartiosto sekä useat siviilialukset havaitsivat itäisellä Suomenlahdella voimakasta GPS-häirintää. 

Aluksen päällikköä ei ole päästy kuulemaan, joten häirinnän vaikutusta sen navigointiin ei voida tässä vaiheessa varmistaa tai sulkea pois. 

Tapahtuneesta on oltu yhteydessä Venäjän viranomaisiin. Venäläiset totesivat aluksella olleen teknisiä ongelmia ja pahoittelivat aluevesirajan ylitystä. Muilta osin tapahtuneen syihin tai tekijöihin ei ole saatu selvyyttä. Yhteydenpito Venäjälle jatkuu ja on vielä osin kesken. 

Tämänkaltainen yhteydenpito on rutiininomaista ja sitä tehdään kaikkiin itärajalla tapahtuviin poikkeamiin liittyen.

Esitutkinnassa selvitetyn perusteella Kazanskyn toiminnassa ei ollut kyse YK:n merioikeusyleissopimuksen (SopS 49–50/1996) mukaisesta viattomasta kauttakulusta, eikä toiminnalle ole ilmennyt muutakaan aluevalvontalain 5. pykälässä tarkoitettua hyväksyttävää syytä. Suomen aluevesien käytölle ei ole ilmennyt mitään merenkulullista tarvetta tai merenkulun turvallisuuteen liittyvää perustetta. 

Toisaalta tutkinnassa ei ole ilmennyt aluksen tehneen Suomen aluevesillä muuta kuin navigoineen. Tältä osin todetaan, että tilanteeseen vaikutti olennaisesti Suomenlahden merivartioston toiminta alueloukkauksen keskeyttämiseksi.

Tutkinta jatkuu pyrkimyksillä tunnistaa rikoksesta epäilty. 

Lue myös:

    Uusimmat