Maitovalas Hvaldimirin kuolema on tällä hetkellä yhtä suuri mysteeri kuin sen ilmestyminenkin Norjan vesille.
Venäjän vakoojaksikin aikanaan epäilty maitovalas Hvaldimir on löydetty kuolleena.
Norjan yleisradio yhtiö NRK kertoo 16-vuotiaan kalastajan ja hänen isänsä löytäneen Hvaldimirin ruumiin kellumasta merestä Norjan rannikolla.
Maitovalaan ruumis nostettiin ylös Risavikan satamassa Solan kaupungissa.
Kuuluisuuteen nousseen valaan kuolinsyy ei ole selvillä. Kuolinsyy selvitetään ruumiinavauksessa.
– Tämä on kerrassaan kauheaa. Se on vaikuttanut olleen hyvässä kunnossa niinkin hiljattain kuin eilen, valaan kanssa vuosia työskennellyt meribiologi Sebastian Strand kertoo NRK:lle.
Epäiltiin Venäjän vakoojaksi
Maitovalas nähtiin ensimmäisen kerran Norjassa vuonna 2019, kun se hakeutui kalastusaluksen lähettyville. Sen yllä oli kameravaljaat, joissa luki "Pietarin kaupungin omaisuutta".
Tämä aiheutti epäilyksen siitä, että valas oli koulutettu Venäjän vakoojaksi. Epäilyksiä lisäsi se, että valas hakeutui poikkeuksellisen hanakasti ihmisten seuraan.
Esimerkiksi norjalainen journalisti Thomas Nilsen spekuloi, että valas olisi karannut Venäjän laivaston aitauksesta, sillä Google Earthin satelliittikuvien perusteella siellä näytti olevan maitovalaita.
Vakoojaepäilyjä ei kuitenkaan koskaan saatu vahvistettua.
Joidenkin mielestä se saattoi olla jonkinlainen terapiavalas, mikä selittäisi sen ihmisläheisyyttä.
Valas sai runsaasti kansainvälistä huomiota ja paikalliset nimesivät sen leikillisesti Hvaldimiriksi. Nimi on yhdistelmä norjan kielen sanasta "hval" eli valas ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin etunimestä.
Vakooja tai ei, Hvaldimir oli valloittanut norjalaisten sydämet kierrellessään eri puolella Norjan rannikkoa.
Sen suojelemiseksi perustettiin myös OneWhale -järjestö, joka on päivittänyt sen kuulumisia sosiaaliseen mediaan.
– Olen murtunut ja itkenyt paljon. Pelkäsin tätä vuosia, kertoo järjestön perustaja, dokumentaristi Regina Crosby Haug.