Verkkokauppa.com hyötyi koronan kiihdyttämästä siirtymästä nettikauppaan – pitkittynyt pandemia toisi kuitenkin mukanaan riskejä

7:23imgKorona räjäytti suomalaisen verkkokaupan myynnin – yksi 15 000 euron ostos sai asiantuntijankin suun loksahtamaan
Julkaistu 23.10.2020 09:04

MTV UUTISET – STT

Verkkokauppa.com hyötyi koronapandemian vauhdittamasta verkkokaupan murroksen kiihtymisestä.

Yhtiön liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa seitsemän prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ja oli 129 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos oli 5,6 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon lähes 30 prosenttia.

Erityisesti suurten kodinkoneiden, puhelimien, urheilutarvikkeiden, grillaustuotteiden, toimistotarvikkeiden sekä kodin ja valaistuksen tuotteiden myynti kasvoi.

Pandemian pitkittyminen vaikuttaa kielteisesti kulutukseen matkailu- ja palvelualalla, mikä Verkkokauppa.comin mukaan on lisännyt tuotteiden kuluttajakysyntää mutta toisaalta rajoittanut alhaisemman myyntikatteen tukkukauppaa.

Lyhyen aikavälin riski siitä, että pandemia kiihtyy tai tilanne Suomessa heikkenee, on kasvanut.

– Tällä saattaa olla vaikutusta yhtiön toimintaan ja kykyyn turvallisesti palvella asiakkaita kivijalkakaupoissa, etenkin tärkeänä neljäntenä vuosineljänneksenä, tulostiedotteessa todetaan.

Tuoreimmat aiheesta

Verkkokauppa