Verottaja syynäsi OnlyFans-sisällöntuottajien toimia – miljoonasumma tuloja jätettiin ilmoittamatta

Erilaisten alustojen kautta ja vaikuttajatyöstä saaduista tuloista on ilmoitettava verotukseen.

Verohallinto kertoo valvoneensa viime vuonna useita satoja erilaisiin palveluihin ja alustoille sisältöjä tuottaneita ihmisiä, jotka saivat siitä tuloja. Esimerkiksi OnlyFans-alustalle sisältöjä tuottaneet jättivät verottajan mukaan ilmoittamatta tuloja verotukseen yli viisi miljoona euroa.

– Verohallinto lisäsi ilmoittamatta jätetyt, alustojen kautta saadut tulot sisällöntuottajien verotettaviin tuloihin. Jatkamme valvontaa tänä vuonna, Verohallinnon riskivastaava Kari Torssonen kertoo tiedotteessa.

OnlyFans-alustalla sisällöntuottajat voivat veloittaa käyttäjiä valokuvista ja videoista.

Verottaja huomauttaa, että erilaisten sisällöntuotantoon tarkoitettujen alustojen kautta ja vaikuttajatyöstä saaduista tuloista on ilmoitettava verotukseen. Sisällöntuotantoon liittyviä kuluja voi verotuksessa vähentää. 

Verottaja hyötyy EU-direktiivin muutoksesta

Verohallinnolla on ollut tästä vuodesta lähtien käytössään myös alustaoperaattoreiden toimittamat vuosi-ilmoitukset. Niiden kautta verottaja saa tiedot digitaalisten alustojen kautta tehdystä tavaroiden ja palveluiden myynnistä sekä liikennevälineiden ja kiinteän omaisuuden vuokraamisesta.

– Verohallinto saa tästä vuodesta alkaen muiden EU-maiden verohallinnoilta tietoja siitä, mitä tuloja Suomessa asuvat henkilöt ja yritykset saavat ulkomaisten alustojen kautta. Taustalla on EU-direktiivin muutos DAC7, joka velvoittaa alustaoperaattorit ilmoittamaan EU-maiden verohallinnoille alustan kautta saaduista tuloista. Tämä helpottaa alustojen kautta saatujen tulojen valvontaa, Torssonen kertoo.

Vaikuttajatyössä samat säännöt kuin ansiotyössä

Verohallinto huomauttaa, että pyytämättä saaduista tuotelahjoista sekä näkyvyyden kautta saaduista alennuksista on myös maksettava verot. Verohallinnon johtava asiantuntija Kirsi Tuunala sanoo, että vaikuttajatyöhön pätevät samat säännöt kuin muuhun ansiotyöhön, eli työstä on maksettava verot ja työhön liittyvät kulut saa vähentää.

– Veroa pitää maksaa myös sellaisista tuotteista, joita on saanut pyytämättä tai joita saaja ei ole esitellyt somekanavillaan. Poikkeus ovat kuitenkin tavanomaiset mainoslahjat. Niistä ei tarvitse maksaa veroa, ellei ole sovittu, että ne ovat palkkiota näkyvyydestä, Tuunala sanoo.

Tuunalan mainitsema tavanomainen mainoslahja on korkeintaan 50 euron arvoinen. Se voi olla myös arvokkaampi, mikäli siinä on esimerkiksi lahjoittajan logo, jolloin sitä ei helposti voi myydä tai muuttaa rahaksi.

Tuunala huomauttaa, etteivät tavanomaiset elantomenot, kuten vaatetusmenot, sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksut ja tavanomaisten kodin laitteiden hankintamenot ole vähennyskelpoisia.

– Esimerkiksi puhelimen hankkimisesta aiheutuneita kuluja ei siis voi vähentää, vaikka sitä osittain käytettäisiinkin tulojen hankkimisessa, Tuunala sanoo.

Hän lisää, että vuoden aikana saaduista tuotteista, palveluista, poikkeavista alennuksista sekä sisällön tuottamiseen liittyvistä kuluista on pidettävä kirjaa.

– Kuitteja ei veroilmoitukseen tarvitse liittää, kysymme niitä tarvittaessa, Tuunala sanoo.

Katso myös video: Näin tarkastat verotiedot

Juttua täydennetty 25.3.24 klo 8.48 kauttaaltaan.

Lue myös:

    Uusimmat