Vesi vei Afanasiivkan kylän asukkailta tulevaisuuden: "Aina olemme auttaneet Venäjää, ja näin he meitä kiittivät"

Volodymyr Komarenkon kenkävalinta on outo. Inhuletsjoen rannalla Mykolajivin alueella Etelä-Ukrainassa tuulee purevasti ja sataa vettä, joten rantasandaalien käyttö ei vaikuta fiksulta.

Jalkineissa on kuitenkin järkeä, sillä Volodymyrin kotiin Afanasiivkan kylään pääsee ainoastaan armeijan lossiveneellä, joka ei pysty tulemaan aivan vesirajaan. Veneeseen kahlattaessa tulvavettä on lähes polviin saakka, joten kahluusaappaiden puutteessa ainoastaan sandaaleissa on järkeä.

Lue myös: Sota tekee nuorista ukrainalaisista naisista leskiä – Olga sai tiedon miehensä kuolemasta heti syntymäpäivänsä jälkeen

Vajaa viikko sitten oli toisin: noin kolmensadan asukkaan Afanasiivkaan pääsi kolmea eri tietä pitkin. Kylän ympärille rakennetut pikkupadot pitivät loitolla kevättulvatkin, jotka vielä 80-luvun puolivälissä vaivasivat kylää. Padoista ei kuitenkaan ollut mitään vastusta sille vesivyörylle, joka pääsi valloilleen, kun Kahovkan suurpato viime viikon tiistaina tuhottiin.

Lue myös: Satelliittikuvat ennen ja jälkeen paljastavat Kahovkan padon murtumisen aiheuttamat traagiset tuhot

– Vesi nousi kaksi metriä päivässä tiistaina ja keskiviikkona. Torstaina lähdin äitini kanssa kylästä, koska pelkäsimme, että vesi nousee meidän taloomme asti. Onneksi niin ei sitten käynyt. Nyt palaamme ensi kertaa takaisin kotiin sen jälkeen kun kolme päivää sitten lähdimme, Volodymyr kertaa.

Sukulaisten luona majoittunutta kaksikkoa odottavat kotikylässä kissat Kamomilla ja Herkkusuu sekä koirat Pikku kaveri ja Munkki.

– Niistä on ollut kova huoli. Ne ovat perheenjäseniä.

Äidin ja poikien suuri suru

Volodymyrin äiti Olena on ehättänyt lossiveneeltä jo edeltä kotiin. Rakkaat lemmikit ovat saaneet ruokaa, ja kaasuliedellä porisee vesi. Vieraat saavat teetä ja kahvia, voileipiä ja suklaamakeisia. Keittiön kaapit on päällystetty marmoria jäljittelevällä muovilla ja kauniin puu-uunin edessä on valmiina sylys puita. On kotoisaa mutta kosteaa. Olenan suussa välähtää kulta kun hän hymyilee.

Lue myös: Sotilasasiantuntija ei usko Venäjän räjäyttäneen Kahovkan patoa –  "Enemmänkin humanitaarinen katastrofi kuin sotilaallinen murroskohta"

Olenan vanhemmalla pojalla ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri kuin äidillä ja pikkuveljellä. Hän osti aikoinaan perheelleen talon aivan rannasta, ja nyt se on kokonaan veden alla.

– Minä varoitin häntä, että vesi voi tulvia, mutta hän ei piitannut. Hän vain totesi, ettei sellaisia tulvia tule kuin ehkä kerran sadassa vuodessa, joten talo on aivan turvassa. Ja miten kävi, Olena tuhahtaa.

Lue myös: Putin kommentoi sotaa: "Voidaan ehdottomasti sanoa – Ukrainan vastahyökkäys on alkanut"

Teen ja kahvin ääressä kerrataan menneitä tapahtumia. Poikamiehenä äitinsä kanssa elelevä Volodymyr oli ennen miehitystä töissä kylän pumppuasemalla, jonka kautta jaettiin vettä viljelyksille. Kun venäläiset tulivat, he ottivat aseman haltuunsa, ja Volodymyrin työt loppuivat.

Kertomuksissa vilisee kauheuksia: miten juopuneet venäläiset ajelivat ympäriinsä ammuskellen holtittomasti, hakkasivat pahasti kaksi kyläläistä ja metsästä puita hakemaan menneen pojan, joka erehtyi ohittamaan heidän vartiopaikkansa pysähtymättä sekä varastivat estoitta kyläläisten omaisuutta.

Kaikkein suurin tragedia oli kuitenkin Volodymyrin isän Anatolin kuolema. Hän lähti kylästä eräänä päivänä eikä enää palannut. Myöhemmin isä löydettiin kuolleena ruhjeita päässään ja sormet katkottuina.

Lue myös: Ukraina vaatii YK:lta ja Punaiselta Ristiltä välitöntä apua Kahovkan tuhoalueelle

– Hautasimme hänet nopeasti, eikä minulla ole virallista kuolintodistusta. Nyt en saa tätä taloa omiin nimiini, kun sitä ei ole, Volodymyr suree.

Kun venäläiset saatiin ajettua kylästä, Volodymyr palasi pumppuasemalle. Siellä lähes kaikki oli varastettu ja vähät jäljellä olevat tavarat kuten aseman generaattori rikottu. Lisäksi asemalla haisi niin kauhealle, että sinne palanneet luulivat sen olevan täynnä ruumiita.

Kalmoja pumppuasemalla ei ollut, mutta kylläkin varastettuja huonekaluja, ruuanjätteitä ja roskaa. Pumppuaseman siivoajat keräsivät pois muun muassa useita traktorinlavallisia tyhjiä säilykepurkkeja.

Pumppuasema saatiin lopulta kuntoon, mutta ilo sen toiminnasta jäi lyhyeksi vesimassojen vyöryttyä kylään. Nyt asema on tulvan alla ja Volodymyr jälleen työtön.

Kahvi- ja teehetken jälkeen Volodymyr tarjoutuu sateesta huolimatta lähtemään kylää näyttämään, "koska ei ole muutakaan tekemistä".

"Koko elämämme ajan olemme kärsineet Venäjästä"

Volodymyr näyttää yksi kerrallaan paikat, joissa kylää ympäröivät padot olivat. Rannassa haisee kuvottavalta: vedessä lillii roskaa, öljyä, kuolleita kaloja, kissanraato.

Siirtyessämme padolta toiselle Valentyna Levadnia, 66, viittoilee meidät piha-aitansa luota katsomaan taloaan, joka on pahasti veden alla.

– Anatoly, tule tänne, hän huutaa sisälle.

Pian vedessä olevalle porraskivelle ilmaantuu puusauvaan nojaava mies avojaloin ja lähtee hitaasti kahlaamaan kohti porttia.

– Se oli kauheaa, vesi meni ovesta sisään. Siinä oli kaikkea mahdollista roskaa ja kuolleita kaloja. Käärmeitäkin siinä ui. Yksi yritti madella ovesta sisään, mutta Anatoly hätisti sen pois, Valentyna selittää kiihtyneenä Anatolyn lotistellessa lähemmäs.

Lue myös: Lähes kaikki Hersonin eläintarhan eläimet kuolivat äkkitulvassa – näin asukkaat auttavat veden varaan joutuneita eläimiä

– Minä en käärmeitä pelkää, Anatoly, 72, huikkaa lähestyessään.

Valentyna kahlaa jo kohti rajamuuria, jonka päällä on valkoinen säkki. Hän panee kätensä sen sisään ja vetää esiin kourallisen jyviä.

– Katsokaa näitä: aivan märkiä. Voiko näitä syöttää kanoille, hän kysyy odottamatta vastausta.

Taloa kiertäessä huomaa tuhojen olevan niin pahoja, että todennäköisesti talossa ei voi enää koskaan asua. Valentyna suree, miten he tulevat toimeen: hänen eläkkeensä on vain noin 60 euroa kuussa, joten sillä ei uutta kotia rakenneta.

Valentyna esittelee lisää tuhoja: märkiä mattoja ja peittoja, vuodevaatteita, pihassa olevan vanhan auton, joka vielä pari päivää sitten oli puolittain veden alla. Anatolyn mukaan kyseessä on ensimmäinen päivä, kun Valentyna kykenee puhumaan heidän kotinsa tuhoista. Tähän saakka hän on vain itkenyt.

– Koko elämämme ajan olemme kärsineet Venäjästä. Neuvostoliiton aikana lähetimme kaikki parhaat ruokavarat Moskovaan ja Pietariin rikkaille ja söimme itse mitä jäi. Palvelimme ja autoimme ja kun pääsimme eläkkeelle, niin näin he kiittivät meitä, Valentyna suree.

– Venäläiset sanoivat meille, että te olette samanlaisia kuin me. Mutta emme me ole, koska he ovat valehtelijoita, hän kivahtaa.

Valentyna ja Anatoly ovat jakaneet elämänsä toistensa kanssa vuosikymmeniä. Ensi viikolla pari viettää 50-vuotishääpäivää, vaikka mitään juhlittavaa ei ole.

– Tämän pahempaa voisi olla enää vain se, että he räjäyttäisivät Zaporizhzhjan ydinvoimalan. Minä rukoilen Jumalaa, että he eivät sitä tee, koska sen jälkeen kaikki muutkin maat meidän lisäksemme saavat kärsiä, Valentyna voihkaisee silmät kosteina.

Lue lisää: ”84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät” – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi

Lue myös: Asiantuntija: Ukrainan patoräjähdyksen aiheuttamat tulvat voivat tuhota ympäristöä pysyvästi