Vettel piti kielensä kurissa kohusta

Sebastian Vettel
Sebastian Vettel 2015 Getty Images
Julkaistu 03.09.2015 17:01
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Ferrarin Sebastian Vettel ei kalistellut sapelia F1-rengastoimittaja Pirellin suuntaan enää Monzassa.

Vettelin rengas räjähti Span osakilpailun toiseksi viimeisellä kierroksella ja kisa meni pilalle. Vettel oli Pirellille vihainen, mutta rengastoimittajan mukaan Ferrari kuormitti yhtä rengassettiä liian pitkään.

Pirelli julkaisi torstaina tutkimustuloksensa, joiden mukaan Vettelin 38 kierrosta (ohjearvo oli 32) ajamassa rengassarjassa oli kulutuspintaa jäljellä enää 30 prosenttia. Sen vuoksi radan pinnan rojut olivat renkaalle todella vahingollisia. Pirelli pitää tätä todennäköisenä syynä rengasrikkoon.

– Ensinnäkin, moni asia, mitä asiasta kirjoitettiin, ei pitänyt paikkaansa, Vettel sanoi rengaskohusta lehdistötilaisuudessa.

– Tärkeintä on, että me olemme tutkineet ongelmaa ja Pirelli on ollut tukemassa ja avoimena. Se on tärkeintä, tästä pitää oppia.

Vettel höyrysi kisan jälkeen, että renkaan räjähtäminen ei ole hyväksyttävissä. Hän on samaa mieltä edelleen, mutta äityi jopa kehumaan Pirelliä.

– Tutkimukset, joita asiasta on tehty, selittävät osan, muttei ehkä ihan kaikkea. Tärkeintä on, että kehitymme. Pirelli on ollut huolellinen ja asiat menevät oikeaan suuntaan. Pari vuotta sitten oli samanlainen tilanne, eikä se ollut hyväksyttävää. Silloin asiaan tuli heti muutos. Yleensä ammattimainen lähestyminen auttaa, Vettel sanoi.

Pirelli ilmoitti, että Span kilpailun jälkeen renkaista löytyi yhteensä 63 viiltojälkeä. Kauden aiemmissa kisoissa keskiarvo on ollu 1,2 viiltoa per kisa. Pirellin tiedon mukaan olosuhde Spassa oli siis poikkeuksellinen. Red Bullin Daniel Ricciardo muistutti, että Spassa rojua on radalla aina paljon. Jokaisella tallilla on pilttuussaan Pirellin asiantuntija. Kuunnellaanko heitä?

– On paljon sääntöjä, joissa pitää pysyä. Niitä voi olla kuuntelematta, mutta sitten on riski, että hylätään, eikä sitä riskiä haluta ottaa. Me keskustelemme ja käytämme ammattitaitoa hyväksi, olisi tyhmää olla kuuntelematta heitä. Heillä on renkaista tietoa, mihin me emme pääse käsiksi, Vettel sanoi.

Mercedeksen Nico Rosbergilta räjähti rengas harjoituksissa. Hänkin oli tyytyväinen Pirellin tekemään tutkimukseen.

– Joskus Pirelliltä tulee tiukat ohjeet, joita pitää noudattaa. Joskus on ehdotuksia, ja Spassa me menimme ohjeiden mukaan. Ajoimme niin turvallisesti kuin voi, niiden ohjeiden mukaisesti, Rosberg sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

F1