Panda hyökkäsi yllättäen eläintenhoitajan kimppuun Chongqingissa, Kiinassa.
Videolla näkyy, kuinka hoitaja yrittää poistua aitauksesta, mutta 9-vuotias panda painaa teräsoven kiinni ruumiinpainollaan.
Hoitaja juoksee aitauksen sisällä kauemmas, mutta panda lähtee hänen peräänsä ja kaataa hänet maahan. Järkyttyneet eläintarhan vierailijat seuraavat vierestä pandan ja hoitajan kamppailua.
Voit katsoa tilanteen videolta artikkelin alusta.
Eläintenhoitaja pääsi lopulta aitauksesta pois. Paikallisen median mukaan hän on hyvässä kunnossa eikä loukkaantunut vakavasti.
Hyökkäys vai leikkiä?
Chongqingin eläintarhan tiedottaja kertoo, että tapauksesta on aloitettu tutkinta. Hänen mukaansa pandan hyvinvointia tarkkaillaan ja varmistetaan, ettei se ole stressaantunut. Ding Ding -niminen naaraspanda on syntynyt Chongqingin eläintarhassa vuonna 2015.
Ei ole tiedossa, mikä sai pandan käymään hoitajan päälle. Kyse on voinut olla myös pandan osalta leikistä, mikä voi olla ihmiselle vaarallista ottaen huomioon eläimen koon.
Viime huhtikuussa raportoitiin samankaltaisesta tapauksesta samassa eläintarhassa. Tuolloin kaksi pandaa hyökkäsi hoitajan kimppuun, mutta myös silloin tilanteesta selvittiin ilman suurempia loukkaantumisia.