Video: Vesiliirto uhkaa kuluneita renkaita

Julkaistu 02.09.2015 10:58
Toimittajan kuva

Mikko Autio

mikko.autio@teknavi.fi

@mikkoau

Renkaiden merkitys kuolonkolareihin on laskenut merkittävästi. Silti joka seitsemännessä kesäkelillä onnettomuudessa yhtenä tekijänä ovat renkaat.

Renkaat ovat edelleen auton tärkein turvavaruste. Niiden kunto määrittää pitkälti auton suorituskyvyn pidon rajoissa etenkin vesikelillä. Vesiliirto onkin varsin ikävä ja usein yllättävä tilanne.

Suomen lainsäädäntö määrittelee kesärenkaan minimiurasyvyydeksi 1,6 millimetriä. Vesiliirtoon joutumisen ja siten turvallisuuden kannalta näin raja on turhankin alhainen. Esimerkiksi Nokian Renkaiden tekemän testin mukaan uudella renkaalla ajettaessa rankassa sateessa auto nousee vesiliirtoon noin 80 km/h nopeudessa. Puolet pienemmällä urasyvyydellä, eli neljällä millillä, auto nousee vesipatjan päälle jo 60 km/h nopeudessa. Tämä on hyvä muistaa vesikelillä ajettaessa, etenkin kun monilla on tapana ajaa renkaat käytännössä laillisen rajalle.

Vesiliirtoon joutumista välttääkseen tärkeintä pitää ajonopeus tilanteen mukaisena, ja välttää urissa sekä isojen lätäköiden kautta ajamista. Jos vesiliirtoon kuitenkin joutuu, on hyvä tietää miten tilanteessa pitää toimia. Auto menettää vesiliirtoon noustessaan ohjattavuutensa, joten ohjaaminen tai jarruttaminen eivät auto. Oikea tapa on painaa kytkin pohjaan, tai automaattivaihteisessa autossa nostaa jalka kaasulta. Ratti tulee pitää kulkusuuntaan, jotta pidon palautuessa ei tule äkkinäisiä liikkeitä renkaiden ollessa vinossa kulkusuuntaan nähden. Pito palautuu nopeuden laskiessa ja renkaan jälleen koskettaessa ajoalustaa.

Syksyn sateisiin ei siis kannata lähteä ajatuksella ”ajan nämä renkaat loppuun”. Se on sekä itsensä että muiden liikenneturvallisuuden turhaa vaarantamista.

Katso Markku Alénin video vesiliirtoon liittyen.

Tuoreimmat aiheesta

Autot