Onko ylimääräisiä kiloja kertynyt ja liikkumaan lähteminen houkuttaisi? Kysyimme asiantuntijalta parhaat liikuntalajit, joilla ylipainoinen pääsee helposti alkuun.
Kävely/sauvakävely
UKK-instituutin liikuntasuunnittelija Katriina Ojalan mukaan kävely on liikuntalajeista helpoin tapa aloittaa liikkuminen.
– Kävely tai sauvakävely on monipuolinen laji ja se on ehkä helpoin tapa lähteä liikkeelle. Ei vaadi juuri välineitä tai rahallista panostusta, vaan pitää vain lähteä ovesta ulos, Ojala sanoo.
Vesiliikunta
Monet ylipainoiset kärsivät nivelongelmista, jotka saattavat rajoittaa heidän liikkumistaan. Uintia suositellaankin usein juuri nivelystävällisyyden vuoksi.
– Uinti ja muu vesiliikunta on ylipainoisille hyviä lajeja siitä syystä, että niissä vesi kannattelee liikkujan painoa, Ojala lisää.
Pyöräily
Uinnin lisäksi pyöräily on nivelten kannalta erinomainen laji. Ojala myös muistuttaa, että ylipainoisilla on usein paljon voimaa jaloissa.
– Oman massan liikuttaminen vahvistaa jalkalihaksia, mutta vastaavasti rasittaa jalan niveliä. Pyöräillessä reisilihakset vahvistuvat, mutta nivelet eivät kuormitu niin paljon kuin esimerkiksi kävellessä.
Kuntosali
Lihasvoiman ylläpito on erityisen tärkeää ikääntyville, sillä se auttaa pysymään toimintakykyisenä ja ehkäisee kaatumisia.
– Lihasvoimalla on erittäin tärkeä merkitys kaikille ikääntyville, oli sitten ylipainoinen tai ei.
Ojala myös muistuttaa, että ylipainoinenkin voi kokea itsensä hyväksi kuntosalitreenissä.
– Kun reisilihasvoimaa löytyy, voi esimerkiksi reisiprässissä olla kiva huomata, että kilomäärä, jonka jaksaa nostaa, on suurempi kuin jollain kevyemmällä henkilöllä. Se tuo onnistumisen tunteen.
Tanssi
Ojalan mukaan kaikenlainen tanssi on siitä hyvä, että laji on liikuntaa kuin huomaamatta.
– Parisuhteessa olevat voivat saada toisenkin osapuolen innostumaan mukaan. Toki tanssia voi harrastaa myös jumppamuotoisesti.
Vaikka tanssitunnille lähteminen voi tuntua hurjalta, Ojala muistuttaa, että ylipainoiset ihmiset ovat usein aika liikkuvia, mikä helpottaa lajista nauttimista.
Jos sauvat alkavat jo kyllästyttää, kokeile seuraaviksi Elixir-ohjelmassa esiteltyä pikakävelijä Jarkko Kinnusen liivikävelyä.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.