Mykkänen toimi ennen lähtöään muun muassa poliitikkona keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirissä. Hänellä oli vahva tahto vaikuttaa merkittäviin asioihin ja edistää oikeudenmukaisuutta.
Viides suomalainen vapaaehtoissotilas on kaatunut sodassa, kertoo Sodan kokeneet ry Facebook-päivityksessään. Kyseessä on keskustan nuorisopoliitikkona tunnettu Ville Mykkänen.
Päivityksen tekstissä Mykkäsen omaiset kuvailevat häntä periaatteelliseksi ihmiseksi, joka halusi jo nuorena vaikuttaa merkittäviin asioihin. Mykkänen toimi muun muassa poliitikkona Keskustapuolueen Pohjois-Pohjanmaan piirissä, ja pääsi sitä kautta vaikuttamaan maailmaan.
Mykkäsen kanssa keskustan aluepiirissä toiminut poliittinen sihteeri Jaakko Mäki-Petäjän mukaan Mykkänen oli periaatteen mies.
– Hänellä oli selvä käsitys siitä, mikä oli hänestä oikein ja mikä väärin, ja hän oli aina valmis tekemään töitä arvojensa eteen, Mäki-Petäjä sanoo.
Lue myös: Keskustapoliitikko kuollut vapaaehtoistaistelijana Ukrainassa
Niin Mäki-Petäjä kuin Mykkäsen omaiset kuvailevat tämän olleen isänmaallinen ja arvostaneen paljon vapautta ja demokratiaa.
Vasta 26-vuotias Mykkänen pääsikin edistämään demokratiaa. Hän ehti toimia muun muassa Keskustapuolueen aluepiirin nuorten puheenjohtajana, kunnes jätti pestin Ukrainaan lähtemisen myötä vuoden 2023 syksyllä.
Nuoren poliitikon ja sotilaan poismeno on otettu niin puolueen piirissä, kuin tämän kotipaikkakunnalla Pyhäjärvellä vastaan raskain mielin.
– Seurasimme Villen kuulumisia ja pohdimme, että miten hänen mahtaa käydä. Kukaan ei kuitenkaan halunnut etukäteen uskoa, että matka päättyisi näin Mäki-Petäjä kuvailee.
Piti yhteyttä myös rintamalta
Mykkänen piti yhteyttä kotimaahan vaihtelevasti tilanteen salliessa.
– Hän kyseli kuulumisia, välillä ihan puolueenkin tilannetta ja käytännön asioita, Mäki-Petäjä muistelee.
Suoraan omaa tilannettaan tai olosuhteitaan Mykkänen ei useimmiten Mäki-Petäjälle kommentoinut.
Osanottonsa Mykkäsen omaisille ilmaisi tänään myös keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
– Ville oli vankka tekijämies ja oikeudenmukaisuuden puolustaja, Kaikkonen kirjoitti päivällä Facebookissa.
Lue myös: Suomalainen vapaaehtoistyöntekijä kertoo Ukrainan sotaväsymyksestä
Sodan kokeneet ry:n toiminnanjohtaja Juha Kreus kertoo, että vapaaehtoisten suomalaissotilaiden olosuhteet voivat olla Ukrainassa hyvin rankkoja.
– Sodassa niin henkiset kuin fyysiset olosuhteet ovat todella kovat, hän sanoo.
Kreusin mukaan suomalaissotilaita on sijoitettu eri puolille Ukrainaa, eivätkä kaikki suomalaiset sodi toistensa kanssa samoissa yksiköissä.
Siitä huolimatta yhteisöllisyys ja välittäminen kukoistavat Ukrainan puolesta sotivien taistelijoiden keskuudessa.
– Kun taistelutoveri kaatuu, se koskettaa ihan jokaista. Kunnioitus kaikkia sotilaita kohtaan on äärimmäisen syvä ja suuri, Kreus kuvailee.
Muistoa kunnioittaen
Kiovassa paraikaa työmatkalla oleva Kreus kertoo, että Maidanin aukiolle on viety lippu myös Ville Mykkäsen muistoksi. Maidanin- eli toiselta nimeltään Itsenäisyydenaukio sijaitsee Kiovassa ja sen lippumeri kuvastaa kaatuneita sotilaita.
Kreus ja muu Sodan kokeneet ry:n väki muistavat Mykkästä sosiaalisen median päivityksissään, ja kehottavat antamaan omaisille tilaa.
– Toivomme omaisille rauhaa ja yksityisyyttä. Muistetaan kaikkia heitä jotka ovat uhranneet henkensä tämän sodan myötä. Slava Ukraini!