Villieläinhoitaja Jarmo riensi hätiin, kun kaksi liito-oravan poikasta menetti pesänsä: "Lämmitin niitä kädessä ja ne virkosivat" – surullinen kohtalo uhkaa

3:29img
Näin villieläinhoitaja kertoo liito-oravan poikasten kohtalosta.
Julkaistu 16.05.2021 06:39
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Villieläinhoitaja pelasti kaksi kylmettynyttä liito-oravan poikasta Hartolasta, mutta poikasten kohtalo voi olla surullinen.

Poikasten pesä oli puussa, jonka metsurit olivat erehdyksissä kaataneet. Tämän jälkeen emo oli hylännyt poikaset ja ne olivat jääneet makaamaan kannolle. Tapaus sattui tiistaina.

Tuolloin villieläinhoitaja Jarmo Lautamäki hälytettiin paikalle ja hän otti alleen eläinten pelastusauton. Poikaset olivat olleet kannolla pitkän aikaa ja ne olivat kylmettyneet miehen saapuessa paikalle.

– Luulin poikasten jo kuolleen, mutta lämmitin niitä kädessä ja ne virkosivat, Lautamäki kertoo MTV Uutisille.

Poikaset kuljetettin Mikkelissä sijaitsevaan Elämäni Eläimet ry:n eläinhoitolaan.

Surullisia uutisia

Viikon mittaan poikasten olotila on heikentynyt, sillä ne olivat pahasti kylmettyneet. Lautamäen mukaan poikasten henkiin jääminen alkaa vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Villieläinhoitaja toivookin tarkkaavaisuutta puunkaadossa, ettei puussa ole oravien tai lintujen pesiä. Vuosittain eläinhoitolaan tuodaan kymmeniä yksinäisiä linnunpoikasia ja oravia, koska niiden pesä on ollut kaadetussa puussa.

Tälläkin hetkellä hoidettavana on useita oravia ja linnunpoikasia.

Elämäni Eläimet ry auttaa loukkaantuneita villieläimiä. Viime vuonna autettavia eläimiä oli yli 300. Yhdistys toimii lahjoitus- ja kirpputorivaroin.

Yllä olevalla videolla Lautamäki kertoo tarkemmin liito-oravien poikasten tilanteesta ja yhdistyksen toiminnasta.

Lue myös: Vuoden eläinlääkärit Suvi ja Teppo Heinola jakavat somessa neuvoja lemmikinomistajille – tämä on hulluin ohje, jonka Suvi itse on kuullut

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet