Israel siirtää Libanonin vastaiselle rajalle uuden divisioonan.
Maasota Israelin ja Hizbollahin välillä Libanonissa kiihtyy.
Israelin sotilaat ja Hizbollahin taistelijat ovat ilmeisesti ensimmäistä kertaa Israelin maahyökkäyksen aikana ottaneet suoraan yhteen, yhdysvaltalaislehti Washington Post kirjoittaa.
Israelin maavoimat ja pommikoneet ovat tulittaneet laajaa aluetta Etelä-Libanonissa. Hizbollah on puolestaan ampunut kymmeniä raketteja Pohjois-Israelin asutuskeskuksiin, kirjoittaa yhdysvaltalaislehti New York Times.
Kahdeksan Israelin sotilasta on kuollut taisteluiden aikana, maan armeija sanoo.
Israelin mukaan osa sotilaista kuoli, kun Hizbollahin taistelijat ampuivat heitä panssarintorjuntaohjuksella. Jotkut menehtyivät kranaatinheitintuleen evakuoidessaan haavoittuneita, Israelin armeija sanoo.
Menehtyneet sotilaat olivat ensimmäiset Israelin sotilaat, joiden Israel julkisesti kertoo kuolleen Libanoniin tehdyn maahyökkäyksen aikana.
Hizbollahin mukaan se on taistellut Etelä-Libanonissa israelilaisjoukkoja vastaan kolmessa kylässä lähellä raja-aluetta.
Kummankaan osapuolen kertomia väitteitä taisteluiden kulusta ei ole vahvistettu.
Lue myös: ISW: Iranin tähtäimessä Israelin sotilasmahdin ydin – videot paljastavat, minne ohjukset osuivat
"Rajattu" hyökkäys?
Varmasti ei tiedetä, minkä kokoisella joukolla Israel nyt Libanonin puolella sotii.
Israel väittää hyökkäyksen olevan "rajattu", mutta keskiviikkona se ilmoitti lähettävänsä raja-alueelle uuden divisioonan. Israelin joukko-osastojen koot ovat salaista tietoa, mutta divisioonassa on tyypillisesti ainakin 10 000 sotilasta, kertoo yhdysvaltalaismedia CNN.
CNN muistuttaa, että Israel on aiemminkin kertonut sotilasoperaatioidensa tavoitteiden olleen ”rajattuja”, mutta väite on myöhemmin osoittautunut paikkaansapitämättömäksi.
Esimerkiksi vuonna 1982 Israel hyökkäsi Libanoniin. Israelin julkilausuttu tavoite oli tuolloin CNN:n mukaan suorittaa "lyhyt ja rajoitettu" tehtävä, jonka tarkoitus oli tuhota Palestiinan vapautusjärjestö. Israel miehitti Libanonia aina vuoteen 2000 saakka eli 18 vuotta.
Israelin armeijan äskettäin ilmoittama "rajattu" sotilasoperaatio Etelä-Gazan Rafahissa on puolestaan jättänyt jälkeensä rauniokaupungin. Israel on pommittanut Gazan kaistaa jo liki vuoden ajan sen jälkeen kun Gazasta käsin toimiva terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin 7. lokakuuta.
Tiedossa on, että Israel on keskittänyt raja-alueelle merkittävän määrän muun muassa taistelupanssarivaunuja ja muuta raskasta kalustoa.
Israelin mukaan sen joukot ovat tunkeutuneet Libanoniin kymmeniä kertoja viimeisen vuoden aikana.
Libanonin armeija ei ole tiettävästi osallistunut Israelin ja Hizbollahin välisiin taisteluihin. Sen mukaan israelilaisjoukot ovat ylittäneet Libanonin rajan, edenneet noin 400 metriä ja sitten "vetäytyneet lyhyen ajan jälkeen".
Israelin armeijan lausuntojen perusteella se iski Libanonissa yli 3 600 kohteeseen kymmenen päivän aikana ennen maahyökkäyksen aloittamista.
Asiantuntija: Israelin tavoite uskottava
Israelin armeijan maahyökkäys jatkuu, kunnes noin 60 000 kodeistaan evakuoitua israelilaista voivat palata Libanonin raja-alueen lähelle Pohjois-Israeliin, sanoi maan armeijan tiedottaja Daniel Hagari tiistaina.
Israel väittää, ettei se aio hyökätä Libanonin pääkaupunki Beirutiin tai Etelä-Libanonin kaupunkeihin. Armeija aikoo keskittyä raja-alueen kyliin, joissa sen mukaan on äärijärjestö Hizbollahin infrastruktuuria.
Israel on käskenyt Etelä-Libanonin kylissä eläviä asukkaita poistumaan kodeistaan ja siirtymään Awalijoen pohjoispuolelle. Joki sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Israelin rajasta, mikä saattaa antaa viitteitä Israelin suunnitelmista.
Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola pitää Israelin julkilausuttuja tavoitteita uskottavina. Hän ei usko, että Israel etenee 10–20 kilometriä syvemmälle Libanonin puolelle.
– Israelin ensisijainen tavoite on pakottaa Hizbollah sellaiseen tulitaukoon, jossa Hizbollah vetäytyisi Israelin vastaiselta rajalta, Juusola arvioi tiistaina puhelimitse MTV Uutisille.
– Israelin kannalta on tärkeää, ettei vetäytymistä sidottaisi siihen, mitä Israel tekee Gazassa, hän jatkaa.