MTV Uutiset seurasi tässä artikkelissa Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia Ukrainassa ja muualla maailmassa sunnuntaina 9. huhtikuuta 2023.
|
20.34: Ukrainalainen sotilas: "Bahmutissa helvetti irti"
Ukrainan asevoimien tiedottajan Serhiy Cherevatyn mukaan taistelut Bahmutin kaupungissa ovat vaikeita, koska vihollinen on siellä niin lähellä.
Cherevaty kertoi Ukrainan television haastattelussa, että huoltoyhteys kaupunkiin on kuitenkin edelleen auki ja Ukrainan joukot ovat pitäneet asemansa. Haastattelusta uutisoi uutiskanava CNN.
– Toimitamme Bahmutiin ammuksia, ruokaa ja varusteita ja samalla kuljetamme sieltä haavoittuneita pois, Cherevaty sanoo.
– Bahmutissa on helvetti valloillaan. Pidämme yllä kaupungin oikean sivustan puolustusta. Vihollisen tykistö ampuu tauotta ja ilmatoiminta on jatkuvaa, kertoo ukrainalainen sotilas Yuriy Syrotyuk televisiohaastattelussa.
– Nyt on erittäin vaikeaa, koska Venäjän tykistö ja tankit ovat tulleet niin lähelle. He yrittävät ampua kaikkea. Bahmutissa vihollisella ei ole pulaa sotilaista tai ampumatarvikkeista, Syrotyuk jatkaa.
15:29: Venäjä tuli, tuhosi ja lähti: Muistoksi Katerynan kotikylään jäi miinoja, jotka silpovat raajat
Ukrainan pinta-alasta noin kuudennes arvioidaan vaaralliseksi miinojen tai räjähtämättömien ammusten takia, sanoo sotataidon laitoksen opettaja Rauli Kortet Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Kiovan länsipuolella sijaitseva Mylan kylä joutui hyökkäyssodan alkuviikkoina, helmikuun 2022 lopulla venäläisten sotatoimien kohteeksi.
Reilu vuosi myöhemmin Kateryna Papina seisoo asuintalonsa katolla ja osoittaa lännen suuntaan, missä paistaa vihreä huoltoaseman kyltti. Sieltä venäläisten tankit tulittivat kylää.
Myla sijaitsee Zhytomyrin valtatien varrella. Tietä pitkin venäläissotilaat yrittivät Kiovaan. Moni kylän talo on vielä vuoden jälkeen, maaliskuussa 2023, pahoin hajalla. Niin on myös Papinan kotitalo.
Tiilirakenteisessa kerrostalossa oli aikanaan asuntoja kuudessa tasossa. Nyt kuudennen kerroksen lattia toimii talon kattona ja suurin osa asukkaista asuu Papinan tavoin kolmessa ensimmäisessä kerroksessa. Viides kerros vaurioitui tulituksen aiheuttamassa tulipalossa, ja siellä asuu vain yksi perhe.
– Heillä ei ole paikkaa, mihin mennä. Muuten ihmiset eivät asu siellä.
Lue lisää: Venäjä tuli, tuhosi ja lähti: Muistoksi Katerynan kotikylään jäi miinoja, jotka silpovat raajat
14.59: Epäonnistunut maihinnousu: Ukrainalaislähteet paljastavat medialle maan yrittäneen vallata Zaporizhzhjan ydinvoimalan 600 sotilaalla
Ukrainan sotilas- ja tiedustelulähteet ovat paljastaneet brittilehti The Timesille Ukrainan yrittäneen maihinnousua Dneprjoen itärannalle viime lokakuun 19. päivänä.
Epäonnistuneen maihinnousuyrityksen väitetty tavoite oli vallata Venäjältä takaisin Zaporizhzhjan ydinvoimala, jonka kunnosta ja turvallisuudesta eri toimijat ovat olleet jatkuvasti huolissaan pitkin sotaa.
Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on tehnyt Venäjän miehittämään ydinvoimalaan useita tarkastuskäyntejä.
Venäjää on syytetty ydinvoima-alueen käyttämisestä sotilastukikohtana. Venäjä taas on väittänyt Ukrainan iskuillaan uhkaavan ydinvoimalan turvallisuutta.
Epäonnistuneeseen maihinnousuyritykseen osallistui noin 600 sotilasta ja 30 panssaroitua venettä, ukrainalaislähteet kertovat The Timesille.
Lue lisää: Epäonnistunut maihinnousu: Ukrainalaislähteet paljastavat medialle maan yrittäneen vallata Zaporizhzhjan ydinvoimalan 600 sotilaalla
14.30: Ukraina väittää tuhonneensa Venäjän matalalla lentäneen Su-25-hävittäjän
Ukrainan armeija väittää tuhonneensa venäläisen Su-25-hävittäjän Donetskin Marinkassa. Ukrainan puolustusministeriö kertoi asiasta viestipalvelu Telegramissa 7. huhtikuuta.
Videon välittäneen lähteen mukaan alasampuminen olisi suoritettu mahdollisesti olkapääohjuksella, ja venäläislentäjä olisi ehtinyt laukaisemaan heittoistuimen ennen osumaa. Tätä ei ole kuitenkaan varmistettu Ukrainan tai Venäjän virallisista lähteistä.
Lentäjän kohtalosta ei ole toistaiseksi tietoa.
Videopalvelu Scopal ja amerikkalainen uutistoimisto Reuters ovat nyt julkaisseet videomateriaalia, jonka väitetään liittyvän hävittäjän kerrottuun alasampumiseen. Videolta on nähtävissä, kuinka matalalla lentävä hävittäjä saa osuman. Myöhemmin horisontissa näkyy iso räjähdys, ja ilmaan kohoaa suuri savupilvi.
0:40
14.16: Ukraina ja Puola ryhtyvät yhdessä korjaamaan ukrainalaisia T-64-tankkeja – "Pärjänneet hyvin uudemmille venäläispanssareille"
Ukraina ja Puola alkavat yhteistyössä korjata ja huoltaa T-64-panssarivaunuja, tiedotti Ukrainan valtio-omisteinen puolustusteollisuusyhtiö Ukroboronprom lauantaina.
T-64-panssareiden yhteistyöhuolto tehdään ukrainalaisyhtiön mukaan Etelä-Puolan Gliwicessa. Täten korjauslaitos on huomattavasti paremmassa turvassa Venäjän ilma- ja ohjushyökkäyksiltä kuin siinä tapauksessa, että se sijaitsisi Ukrainassa.
Yhteistyötä on tulevaisuudessa tarkoitus laajentaa koskemaan myös T-72- ja RT-91-panssarivanuja, sanoo Ukroboronprom.
T-64 ja T-72 -tankit ovat neuvostoliittolaista alkuperää, joista ainakin ensin mainittua on valmistettu Ukrainassa. RT-91 taasen on T-72-panssarivaunuun pohjautuva puolalaistankki.
Ukrainalla arvioidaan olleen Venäjän suurhyökkäyksen alussa käytössään 890 kappaletta T-64 ja T-72 -tankkien eri versiota, kirjoittaa Panssari-lehti. Pääkalustona oli ainakin tuolloin T-64BV, joita löytyi 620 kappaletta. Kyse on 1960-luvulla käyttöön otetun T-64-tankin päivitetystä versiosta.
– Ukrainalaisten havaintojen mukaan tutussa maastossa tapahtuneissa kohtaamistaisteluissa ukrainalaisten vanhemmat T-64-panssarivaunut pärjäsivät varsin hyvin uudemmille venäläisille T-72-panssarivaunuille, Panssari-lehti kirjoittaa.
– Syynä oli lyhyet ampumaetäisyydet, jolloin venäläiset eivät voineet hyödyntää kehittyneempiä ammunnanhallintajärjestelmiään täysimääräisesti, sekä T-64:n latausautomaatin mahdollistama suurempi tulinopeus, lehti jatkaa.
Lue lisää: Ukraina ja Puola ryhtyvät yhdessä korjaamaan ukrainalaisia T-64-tankkeja – "Pärjänneet hyvin uudemmille venäläisvaunuille"
14.04: Ukrainan puolustusministeriö vihjailee vastahyökkäyksellä: "Kevät on tulossa"
Ukrainan puolustusministeriön tänään julkaisema sotapropagandavideo vihjailee maan odotetulla vastahyökkäyksellä.
Videolla kerrotaan ja näytetään ukrainalaissotilaiden matkustaneen maailmalle mutaisista juoksuhaudoista hakemaan oppia eri aseiden käyttöön.
Miksi?, videolla kysytään retorisesti. Videon antama vastaus on "tulette näkemään", jonka jälkeen ruudulle lävähtää aihetunniste #springiscoming eli kevät on tulossa.
Ukraina on avoimesti kertonut pyrkivänsä tekemään vastahyökkäyksen kevään tai kesän aikana. Myös länsimaiset sotilasasiantuntijat uskovat hyökkäyksen toteutumiseen.
Ukrainan mahdollisista vastahyökkäyssuunnitelmista voi lukea laajemmin esimerkiksi täältä tai täältä.
Läpi sodan Ukraina on ollut hyvin taitava sotapropagandassaan. Esimerkiksi viime kesänä se tiputteli runsaasti sekä suoria että väitetysti vuodettuja lausuntoja, jotka järjestään viittasivat siihen, että maan armeija hyökkää Etelä-Ukrainassa Hersonin alueella.
Ukraina lopulta hyökkäsi Etelä-Ukrainan lisäksi myös Koillis-Ukrainassa Harkovan seudulla. Jälkimmäisestä hyökkäysoperaatiosta Ukraina ei julkisesti pitänyt etukäteen meteliä.
Lue myös: Kommentti: Ukraina tiputtelee nyt "paljastuksia" seuraavasta vastahyökkäyksestään – suhtaudun niihin kuin Putinin puheisiin
10.55: Brittitiedustelu: Venäjä yritti normalisoida valloituksensa puhujavalinnalla
Venäjän turvallisuusneuvoston täysistunnossa Ukrainalta valloitettujen alueiden turvallisuus- ja uudelleenrakennusasioita esitteli Venäjän sisäministeri Vladimir Kolokoltsev, Britannian puolustusministeriö huomioi tiedustelupäivityksessään.
Sisäministeri Kolokoltsevin valinta pääpuhujaksi kertoo brittiministeriön mukaan siitä, että Kreml yrittää normalisoida laittomia valloituksiaan.
Todellisuudessa merkittävä osa Venäjän miehittämästä Ukrainasta on aktiivista sota-aluetta, jossa asuvilla ihmisillä on erittäin rajoitettu pääsy peruspalveluiden äärelle.
Venäjän presidentti Vladimir Putin johti venäjän turvallisuusneuvoston istuntoa keskiviikkona 5. huhtikuuta. Kyse oli ensimmäisestä neuvoston täysistunnosta sitten lokakuun 2022.
10.34: Ukraina: Venäjä on menettänyt päivässä 470 sotilasta
Ukraina väittää Venäjän menettäneen arviolta 470 sotilasta viimeisen vuorokauden aikana.
Venäjän päiväkohtaisiksi kalustotappioiksi Ukraina listaa muun muassa 13 tykkiä ja neljä panssariajoneuvoa.
Lukuja ei ole vahvistettu, eikä Venäjä ole juuri tappioitaan kommentoinut. Myös Ukraina julkaisee tietoja omista menetyksistään harvakseltaan.
Sotilasasiantuntijoiden, ajatushautomoiden ja länsiarvioiden laskelmat Venäjän kärsimistä miehistötappioista ovat pitkin sotaa olleet pääosin samansuuntaisia kuin Ukrainan luvut.
9.48: Lähde: Venäjän vankiloista sotaan rekrytoitavien palvelusaika kolminkertaistettu
Venäjän Wagner-palkkasotilasryhmän rekrytoimien venäläisvankien taival sodassa pitenee, käy ilmi oppositioaktivistin käsiin saamista asiakirjoista. Asiasta uutisoi brittimedia Newsweek sekä Latviasta käsin toimiva, venäläisyleisölle pääosin kirjoittava Meduza.
Venäjän värvää vankeja sotimaan Ukrainaan nyt kolme kertaa pidemmillä sopimuksilla, kertoo venäläinen johtava oppositioaktivisti ja vankien oikeuksien puolustaja Olga Romanova.
Russia Behind Bars -järjestön johtaja Romanovan mukaan sopimukset ovat olleet aiemmin kuuden kuukauden mittaisia.
– He (puolustusministeriö) alkoivat allekirjoittaa sopimuksia vankien kanssa aiemmin kuuden kuukauden sijaan 18 kuukauden ajaksi. Eli heidän odotetaan taistelevan myös ensi vuonna, Romanova kirjoittaa viestipalvelu Telegramissa.
Lue lisää: Lähde: Venäjän vankiloista sotaan rekrytoitavien palvelusaika kolminkertaistettu
9.31: NY Times: Pentagon-vuodot paljastavat USA:n tietävän Venäjän armeijan suunnitelmista ja vakoilevan Ukrainaakin
Pentagonista väitetysti vuotaneet dokumentit osoittavat, miten syvälle Yhdysvallat on pystynyt soluttautumaan Venäjän turvallisuus- ja tiedustelupalveluihin, kirjoittaa amerikkalaislehti The New York Times (NYT).
Dokumenteissa näkyy, että Yhdysvallat on kyennyt päivittäin varoittamaan Ukrainaa venäläishyökkäysten aikatauluista ja jopa kohteista, NYT toteaa. Selvältä näyttää, että Yhdysvallat on hyvin perillä Moskovan sotasuunnitelmista.
New York Timesin mukaan tiedusteluraportit vihjaavat myös siihen suuntaan, että Yhdysvallat on vakoillut Ukrainan poliittista ja sotilaallista johtoa. Myös virallisia liittolaisia on vakoiltu, kirjoittaa myös The Washington Post.
Aiemmatkin tietovuodot ovat sisältäneet samankaltaisia paljastuksia liittolaisten vakoilusta. Tässä ei sikäli olekaan mitään ihmeellistä, mutta julkisilla kiinnijäämisillä tuppaa olemaan ainakin väliaikaisesti kahdenvälisiä suhteita ja yleistä luottamusta heikentävä vaikutus.
Yhdysvalloilla on dokumenttien perusteella esimerkiksi tietoa siitä, miten Venäjän armeijan esikunta valmistautuu länsimaisten panssarivaunujen saapumiseen Ukrainaan. Suunnitelmissa on esimerkiksi kouluttaa venäläissotilaille länsitankkien heikkouksia.
Dokumenttien perusteella Yhdysvallat katsoo myös Ukrainan armeijan olevan pahassa pulassa. Dokumentit ovat peräisin helmikuun lopulta ja maaliskuun alusta. Ukrainan armeijalla on dokumentin mukaan "kriittinen pula" ilmatorjunnan ammuksista, NYT kirjoittaa.
Lue lisää: NY Times: Pentagon-vuodot paljastavat USA:n tietävän Venäjän armeijan suunnitelmista ja vakoilevan Ukrainaakin
8.58: ISW: Venäjä pihtaa tykistön ammuksia Ukrainan vastahyökkäyksen pelossa
Venäläisjoukot taistelevat koko rintaman leveydellä, mutta niiden hyökkäyspotentiaali jatkaa laskuaan, väitti ukrainalainen sotilasviranomainen Ivan Tymochko lauantaina amerikkalaisen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) mukaan.
Hänen mukaansa tällä hetkellä venäläishyökkäykset pyrkivätkin pikemminkin häiriköimään Ukrainan joukkoja kuin tekemään läpimurtoja.
Venäjän talvihyökkäyksen on laajalti katsottu jo vähintään maaliskuun jälkimmäiseltä puolelta lukien olevan enemmän tai vähemmän taputeltu.
– Vihollinen ei tehnyt läpimurtoa missään, Tymochko kommentoi tuoreimpia taisteluita.
Myös venäläislähteiden mukaan hyökkäysten määrä on vähentynyt viime päivinä.
Sotilasasiantuntijat ovatkin arvioineet, että Venäjä hiljalleen siirtyy puolustusasemiin odottamaan Ukrainan ennustettua vastahyökkäystä.
Venäjän armeija ei enää lähetä tykistöammustäydennyksiä niille rintamaosuuksille, jossa maan armeija ei hyökkää aktiivisesti, väittää niin sanotun Donetskin kansantasavallan entinen turvallisuusministeri ja Vostokin pataljoonan nykyinen komentaja Alexander Khodakovsky.
Syynä on Khodakovskyn mukaan ainakin osittain se, että Venäjä haluaa säästää tykistön ammuksia Ukrainan mahdollisen vastahyökkäyksen varalle.
Eritoten Wagner-palkkasotilasryhmän on raportoitu muuttaneen taktiikoitaan siten, että se on vähemmän riippuvainen tykistötulesta.
Ajatushautomo ISW:n mukaan Venäjän armeija nojaa kuitenkin yhä edelleen raskaasti tykistöönsä. Näin tarve tehdä tehokkaita jalkaväkihyökkäyksiä tai käyttää vähäisiksi käyneitä tarkkuusammuksia laskee.
5.59: Viron ulkoministeri: Putin tulee eristää
Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu toteaa Kyiv Independent -lehdelle, että hän ei ole tyytyväinen liittolaismaiden antamaan aseavun määrään eikä tahtiin, "koska sota jatkuu edelleen". Reinsalun mukaan tietyt maat ovat jumittuneet ajatusmalliin, että liika aseapu eskaloisi sotaa ja suututtaisi Venäjän. Reinsalun mukaan aseapua tulee antaa Ukrainan voiton tueksi, ei häviämisen estämiseksi.
Sodan eskalaation pelko on Reinsalun mukaan väärin, koska Venäjä käyttää kaikkia tavanomaisia aseitaan Ukrainassa.
Reinsalu korostaa, että Ukrainalle tärkeistä asetoimituksista pidättäytyminen olisi sama kuin "allekirjoittaa päätös Ukrainan häviämisestä maassa" – vaikka Venäjä leikkisikin ydinaseuhkauksilla.
Viro on yksi Euroopan pienimmistä valtioista, mutta on ollut eturintamassa vaatimassa Naton liittolaisia pitämään yllä asetoimituksia Ukrainaan.
"Väärä rauha on on vain alkusoittoa uusille sodille"
Vaikka helpoin tapa lopettaa sota saattaisi olla antautuminen, Reinsalu korostaa, että länsi olisi tällöin osallinen "Ukrainan tulevaisuudesta luopumiseen".
– Olen varma, että kaikki maat ovat kiinnostuneita rauhasta, erityisesti ne maat, jotka ovat Venäjän naapurimaita, mutta väärä rauha on vain alkusoittoa uusille sodille, ministeri sanoo.
– Historia on opettanut meille tämän, Reinsalu toteaa viitaten Viron 50 vuotta kestäneeseen neuvostomiehitykseen.
Putin tulee eristää
Reinsalu kertoo haastattelussa, että Venäjän johtajan Vladimir Putinin eristäminen muusta maailmasta on keino mennä kohti sodan päättymistä.
– Putinin eristäminen on etumme – se heikentää häntä, Reinsalu sanoi ja lisää, että on myös tarpeen viestiä venäläiselle yhteiskunnalle, ettei Putinilla ole mitään vaikutusvaltaa länteen.
Ulkoministerin mukaan on valitettavaa, ettei Virolla ole F-16-hävittäjiä, panssarivaunuja ja pidemmän kantaman ohjuksia ja että maa olisi "ylpeänä" lähettänyt niitä Ukrainaan, jos niitä olisi ollut varastossa.
Järeimpien aseiden puuttumisesta huolimatta Viron sotilaallinen tuki Ukrainalle nousi yli yhteen prosenttiin sen bruttokansantuotteesta.
Lauantai 8.4
19.13: Hyväntekeväisyysjärjestö: Yli 30 miehitetyiltä alueilta Venäjälle vietyä lasta palannut Ukrainaan
Venäjän laittomasti itseensä liittämiltä ukrainalaisalueilta Venäjälle vietyjä lapsia on palannut Ukrainaan, kertoo Save Ukraine -hyväntekeväisyysjärjestö. Järjestöä johtava Mykola Kuleba kertoo sosiaalisessa mediassa, että yhteensä 31 lasta on tuotu takaisin.
Järjestön mukaan lapset oli viety laittomasti Venäjälle Harkovasta ja Hersonista.
Eilen Save Ukraine kertoi lasten ja heidän sukulaistensa ylittäneen rajan Ukrainan hallitsemalle alueelle. Eilen julkaistussa videomateriaalissa näkyy, että matkalaukkuja ja kasseja kantavat lapset ylittävät rajan jalkaisin ja nousevat bussiin.
Kuleba ylistää sankarillisia äitejä, jotka olivat lähteneet hakemaan lapsiaan takaisin. Hän kuvaili tehtävää vaikeimmaksi, jonka järjestö on tähän mennessä tehnyt
17.33: Ukrainan viranomaislähde: Venäläiset pakkosiirtäneet 20 000 ukrainalaista lasta – "Vanhemmilla ei mitään tietoa lapsistaan"
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin esikunnan korkea-arvoinen jäsen Andriy Yermak kertoo, että Venäjä on erottanut vanhemmistaan ja pakkosiirtänyt ainakin 20 000 ukrainalaista lasta valloittamiltaan alueilta.
Yermak sanoo, että nyt vanhemmilla ei ole mitään tietoa, missä heidän lapsensa ovat tai mitä heille on tapahtunut. Aiheesta uutisoi uutiskanava CNN.
Yermak on keskustellut ihmisoikeusasianajaja Amal Clooneyn kanssa ukrainalaisten lasten suojelemisesta ja siitä, miten Venäjä tuotaisiin vastuuseen väitetyistä rikoksista.
Yermak painottaa olevan tärkeää, että kaikki siirretyt ukrainalaiset lapset pääsisivät takaisin kotimaahansa.