Yli 800 vuotta sitten Virolahden Lapurin salmeen upposi yli 13,5 metrinen alus. Hylyn alkuperä on säilynyt mysteerinä näihin päiviin asti.
Vuonna 1976 nuori harrastesukeltaja Manu Törönen sukelteli Virolahden Lapurin salmessa. Hän päätti vielä viimeiseksi suunnata tutkimattomalle ranta-alueelle.
– Se oli tasainen rinne meren alla ja happi alkoi olla jo aika vähissä. Paikassa ei ollut kiven kiveä yhtään missään. Yhtäkkiä vasemmalla, aivan näkörajalla, näkyi kivikasa. Ihmettelin sitä kovasti ja päätin, että tuo täytyy käydä katsomassa, nykyään eläkepäiviään viettävä Törönen kertoo MTV Uutisille.
Törönen lipui lähemmäs ihmeellisen näköistä kivikasaa ja pysähtyi sen äärelle.
– Se oli säännöllisen pyöreä, noin kolme metriä halkaisijaltaan. Nojasin kivikasaan ja huomasin, että kasan alta näkyy laudan päitä. Pähkäilin ja huomasin jonkinlaisen kaarenpään. Joka puolella oli puuta. Pian ymmärsin nähneeni limisauman, joka merkitsi sitä, että kyseessä täytyi olla alus. Ja sen täytyi olla vanha.
Hylystä tehtiin myös esinelöytöjä
Puuosat eivät kuitenkaan olleet ainoa löydös, johon Törönen törmäsi sukeltaessaan.
– Kävin syvemmällä puolella ja huomasin siinä mielestäni lisää kiviä. Nojasin niistä yhteen, mutta sormet upposivatkin kiven sisälle. Hetken sitä tarkasteltuani huomasin sen olevan saviastia. Oli pakko uida rantaan päin, sillä happi oli loppumassa. Rantaan lähdettyäni löysin vielä aluksen perän tai keularangan.
Törönen ilmoitti löydöstä Museovirastolle ja hylystä otettiin ajoitusnäytteitä kesällä 1977. Aluksi uskottiin, että kyseessä olisi viikinkilaiva, sillä alus oli rakennettu viikinkilaivan muotoon. Myös tuolloin tehty radiohiiliajoitus viittasi viikinkiaikaan.
Hylyn viimeisimmät arkeologiset kaivaukset suoritettiin vuosina 1992 ja 1993, joissa hylyn päälle kasatut kivet poistettiin. Kaivausten yhteydessä hylyltä löydettiin puuesineitä, kankaanpaloja ja metallifragmentteja. Hylyn ympäriltä on myös löydetty kiilleliuskeisia hioinkiviä.
Myöhempi radiohiiliajoitus osoitti, että hylky sijoittuisi sittenkin viikinkiaikaa myöhemmäksi 1200-luvulle. Lisäksi englantilainen keramiikkatutkija David Gaimster ajoitti Törösen löytämän saviruukun noin vuosiin 1265–1300.
Törönen oli todella tehnyt merkittävän löydön: kyseessä on vanhin Suomesta koskaan löydetty hylky.
Kuva: Museovirasto
"Hylyn alkuperästä ei tiedetä juuri mitään"
Museoviraston erikoistutkija ja Lapurin hylkyä viimeisimpänä tutkinut Teemu Mökkönen vahvistaa, että Suomen merialueilta ei ole näin vanhaa hylkyä löydetty.
– Se on keskiaikainen alus, joka on noin 13,5 metriä pitkä ja 2,5 metriä leveä. Alus on lauenneena meren pohjassa ja kyseessä on Suomen merialueiden vanhin hylky.
Mökkönen pyrki aikoinaan selvittämään hylyn alkuperää ja käyttötarkoitusta, mutta totuus ei ole vieläkään selvinnyt.
– Me emme oikeastaan tiedä tämän hylyn alkuperästä yhtään mitään. 1200-luvun loppu on sellaista aikaa, että meillä on ollut siinä vaiheessa Suomessa yksi kaupunki, Turku. Historiallisia lähteitä tuolta ajalta on hirveän vähän. Se on aika, jolloin Ruotsin valtakunta oikeastaan vasta levittäytyi itään. Viipurin linnakin perustettiin vasta 1290-luvun alkupuolella, Mökkönen avaa.
Jonkinlaisia viitteitä hylyn alkuperästä kuitenkin on.
– Viikinkilaivan muotoon rakennettu alus on tehty tammesta ja siinä on mäntylaudalla tehtyjä korjauksia. Laudat on kiinnitetty sekä rautaniiteillä että puutapeilla. Siinä on paljon piirteitä, jossa yhdistyy sekä itäinen että läntinen rakennusperinne. Lapurin hylyn lastina oli hansakaupan Itämeren piiriin levittämää kivisavikeramiikkaa.
Pohjois-Saksan ja Suomen välisen kaupan on Mökkösen mukaan katsottu kulkeneen ainakin 1300-luvulla pääasiassa Tallinnan kautta. Pienempiin satamiin kauppatavarat kuljetettiin pienemmillä aluksilla, josta Lapurin hylky voi olla osoitus. Lapurin hylyn lastin perusteella hylkyä ei kuitenkaan voida yksiselitteisesti pitää kauppa-aluksena.
Kuka hylyn omistaja oli?
Koska hylyn päällä oli kivikasa, epäiltiin, että se olisi upotettu. Sitäkään ei kuitenkaan voida pitää varmana.
– Hylky sijoittuu aikaan, jolta ei tunneta Kymenlaaksoa käsitteleviä asiakirjoja eikä juuri arkeologisia löytöjäkään. Hylky on voinut olla kauppiaan, mutta myös paikallisen asukkaan. Toisaalta se on saattanut kuulua sotilaalle, joka matkannut Ruotsin ja Novgorodin väliseen sotaan. Lapurin salmi on ollut luonnonsatama, joka on voinut olla käytössä vielä 1800-luvulla, Mökkönen pohtii.
Miksi hylky sitten on unohdettu, eikä sitä olla tutkittu 1990-luvun alun jälkeen?
– Olisihan siinä edelleen tutkittavaa. Meillä Suomessa ei oikeastaan ole varsinaisia tutkijan virkoja, joten ihmiset joutuvat tekemään tutkimustyötä paljon ihan oman vapaa-ajan puitteissa. Lisätutkimuksiin on hankalaa saada resursseja, Mökkönen harmittelee.
Lähistöltä voisi Mökkösen mukaan löytyä edelleen myös muita historiallisia löytöjä.
– Toki alueelta voisi paljastua löytyä lisää historiallisia löydöksiä. Itse asiassa esimerkiksi Venäjän laivasto on käyttänyt Lapurin saarta satamapaikkana ja toiminut myös rannan puolella.
Hylky makaa edelleen yksinäisyydessään Lapurin salmessa. Moni ihmetteleekin, miksi sitä ei olla nostettu.
– Jos hylky nostettaisiin, sen konservoinnissa olisi hirvittävä työ, jotta se ei tuhoutuisi. Joten siellä se lepää peitettynä ihan kaikessa rauhassa luonnon omassa arkistossa, Mökkönen hymyilee.