Voiko Amerikan opioidikriisi levitä Suomeen? Ylilääkäri pohtii: Määrätäänkö opiodeja sen takia, että muita lääkkeitä ei ole tarjolla?

8:57img
Ylilääkäri Kaarlo Simojoki kertoi MTV Uutiset Livessä opioidipohjaisten lääkkeiden käytöstä Suomessa.
Julkaistu 22.09.2019 20:19
Toimittajan kuva
Pauliina Ainasoja

pauliina.ainasoja@mtv.fi

@ainasojapauliina

Opioidikriisiksi kutsuttu tilanne on kuohuttanut Yhdysvalloissa ja Kanadassa jo usean vuoden ajan. Amerikassa yhteensä yli 217 000 ihmistä on kuollut opioidipohjaisiin reseptilääkkeisiin vuosien 1999–2017 välillä. Suomessa samankaltaisia opioidipohjaisia lääkkeitä määrättiin viime vuonna 500 000 henkilölle.

Suomessa ei toistaiseksi ole nähty Amerikan kaltaista opioidikriisiä. Johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki A-klinikka oy:stä kertoo, että ongelmat ovat Amerikassa kasautuneet vuosikymmenten aikana. Suomessa täytyy olla siis huolellisia ja varovaisia, ettei samanlaiseen tilanteeseen päädytä.

Lue myös: Raskaana oleva suomalainen Paula ihmetteli, kun lääkäri Yhdysvalloissa suositteli opiodeja: "Soitettiin perään, miksi et ole jo hakenut lääkkeitä"

– Opioidipohjaisia lääkkeitä näkee Suomessa sekä työssäkäyvien että esimerkiksi syrjäytyneiden ihmisten käytössä. Yksi haaste meillä on se, että määrätäänkö opioideja asianmukaisesti vai sen takia, ettei muunlaisia lääkkeitä ole tarjolla. Jokin muu lääkehoito saattaisi olla parempi, Simojoki kertoo.

Riippuvuudesta vaikea päästä eroon

Yksi ero Yhdysvaltojen ja Suomen välillä on se, että lääkkeitä ei saa markkinoida yksittäisille henkilöille. Lääkärit ovat Suomessa myös hyvin koulutettuja ja he ovat tietoisia opioidipohjaisten lääkkeiden vaarallisuudesta. Myös lääkevalvonta toimii Suomessa Yhdysvaltoja paremmin.

Lue myös: Yhdysvaltalaistutkimus: Lääkekannabiksen salliminen vähentänyt opioidien käyttöä

– Opioideista voi olla vaikea päästä eroon. Siihen liittyy esimerkiksi lääkkeen vahvuus ja ihmisen muu elämäntilanne. Ongelmana on myös se, että kun opioidiriippuvuus todetaan, valmiita hoitopolkuja ei ole, Simojoki toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

MTV Uutiset Live