Voiko testamentin yli kävellä? Näin kannattaa toimia, jos haluaa jättää omaisuutensa kunnalle

10:54img
Katso Myllymäen haastattelu kokonaisuudessaan: Tämän takia ihmiset testamenttaavat varoja kunnalle.
Julkaistu 12.11.2024 06:13

Sara Güven

sara.guven@mtv.fi

Kuntaliiton Juha Myllymäen mukaan kunnille jätettävät testamenttilahjoitukset ovat yleensä noin kymmenen tuhannen euron luokkaa.

MTV Uutiset kertoi aiemmin, miten turkulainen metallityön opettaja Konsta Lahtinen jätti vuonna 1967 keskustakaksionsa ja noin 90 000 markkaa turkulaiselle Puropellon yläkoululle. Lahtinen tahtoi, että varojen tuotto käytetään kyseisen koulun metallityön oppilaiden stipendeihin.

Vuonna 2018 Turku siirsi Lahtisen testamenttivarat kaupungin yhteiseen stipendipottiin. Rahastojen yhdistäminen on aiheuttanut hämmennystä koulun vanhempainyhdistyksessä.

Lue myös: Keväällä kuollut mies jätti todellisen yllätyksen jälkeensä – Askolan kunnalle odottamaton miljoonaperintö

Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Juha Myllymäki ei kommentoi Turun tapausta yksittäistapauksena, mutta toteaa, että Turun kaupungilla on ollut varmasti omat perustelunsa asiassa. Hän sanoo, että varsinkin vanhoihin testamentteihin liittyy usein tulkintatilanne.

– Eli jos testamentti on tehty esimerkiksi 60-luvulla tai aikaisemmin, niin tietenkin testamentin tekijän tarkoitusta tulee kunnioittaa. Kuitenkin, kun maailma muuttuu, niin tulee pohtia, mikä se tarkoitus ja tapa on, jolla yhä edelleen tarkoitusta toteutetaan ja kunnioitetaan. Aina se ei välttämättä onnistu niin, miten se on aikoinaan kirjattu.

Hän nostaa esimerkiksi tilanteen, jossa testamentin varat pitäisi käyttää tietyn tutkinnon suorittaneiden palkitsemiseen, mutta kyseistä tutkintoa ei ole enää olemassa. Tällöin pitäisi pyrkiä ohjaamaan varat johonkin vastaavaan tai lähellä olevaan tutkintoon.

Myllymäki muistuttaakin, että jos aikeissa on jättää testamentti kunnalle tai kaupungille, on hyvä miettiä käyttötarkoitus siten, että se on joustava ja kestää aikaa.

– Täytyy muistaa, että testamentti tehdään usein aika kauan ennen kuolemaa.

Miljoonalahjoitukset harvinaisia

Toisinaan kunnat ja kaupungit saattavat periä testamenttilahjoituksien avulla suuriakin summia. Näin kävi esimerkiksi vuonna 2015, jolloin Helsingissä vastaanotettiin noin 1,7 miljoonan yleistestamentti, joka koostui muun muassa kolmesta asunnosta.

Tämä on kuitenkin Kuntaliiton lakiasianjohtajan Juha Myllymäen mukaan hyvin harvinainen tapaus.

– Yleisimmin (lahjoituksissa) puhutaan noin kymmenistä tuhansista tai esimerkiksi tietyistä esineistä, kuten tauluista. Ne ovat jo isoja summia, jos puhutaan sadoista tuhansista. Tietenkin, jos jättää vaikkapa asunnon, niin voidaan olla sadoissa tuhansissa. Miljoonatapaukset ovat todella harvinaisia.

MTV Uutiset kertoi aiemmin selvittäneensä, millaisia testamenttiperintöjä isoimmat kunnat ovat saaneet 200-luvulla. Selvityksen mukaan testamenttilahjoituksia saadaan kuitenkin vain harvakseltaan.

0711_netti_kaupunkien_perinnöt

Myllymäen mukaan sille, miksi ihmiset jättävät omaisuutensa kunnilleen, löytyy kaksi näkökulmaa.

– Ensimmäinen on se, että kunta on paikallisyhteisö. Jos se on sinulle läheinen, voit haluta käyttää omaisuuden kunnan ja kunnan ihmisten hyväksi.

– Toiseksi, kunta on vakiintunut toimija ja organisaatio, joka pystyy ohjaamaan varat siihen tarkoitukseen, johon haluat.

Myllymäen mukaan usein testamentissa tarkennetaan ja toivotaan, mihin varat käytetään. Käyttötarkoituksia voi olla esimerkiksi nuoret, koulutus tai sosiaali- ja terveydenhuolto.

Lue myös: Perintöä tulossa? Pohdi oleellista asiaa ajoissa – perillisen tilanne voi olla "aika hurja"

Tuoreimmat aiheesta

Raha