Kohtuuhintainen sähköauto toimisi valmistajan sisäänheittotuotteena. Kyse on samasta autosta, johon on aiemmin viitattu nimellä XC20, mutta lopullinen nimi lienee todennäköisesti vähän toinen.
Ruotsalainen autovalmistaja Volvo väläyttää täyssähköistä kansanmaasturia jo ensi vuodelle. Autoa kuvaillaan kohtuuhintaiseksi, nuorille polville suunnatuksi city-maasturiksi.
– City-auto on suunnattu erityisesti nuoremmille polville. Siitä saattaa tulla heidän ensimmäinen Volvonsa, yhtiön toimitusjohtaja Jim Rowan lausui Automotive News Europelle.
Pikkumaasturin tulosta vihjailtiin viime viikolla Volvon täyssähköisen EX90-katumaasturin ensi-illassa. Yleisölle näytettiin kahden katumaasturin silhuettia esittävää kuvaa, ja taustalla oli myös luku 2023.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Lue myös: Iso pomo vahvisti: Tulossa ihan uusi vauva-Volvo!
Isompi autoista oli tunnistettavissa juhlakaluna toimineeksi EX90-malliseksi katumaasturiksi. Lisäksi kuvassa komeili ulkomitoiltaan huomattavasti pienempi katumaasturimallinen ajoneuvo.
Julkistuksen yhteydessä esitellyt kirjaimet EX viittaavat kahteen ominaisuuteen. E kertoo voimalinjan sähköisyydestä, X puolestaan Volvolle tyypillisesti ilmaisee auton olevan niin sanottu crosscountry-malli, mikä tässä tapauksessa lienee vihjaus SUVin maasto-ominaisuuksiin.
Rowanin mukaan auto voisi olla eräänlainen sisäänheittotuote, jonka avulla nuoret polvet saatetaan Volvon vaikutuspiiriin. Auton nimeksi on mahdollisesti tulossa EX30, jonka Volvo on jo rekisteröinyt itselleen.
Rowan poimi esimerkiksi ensi-illassa olleen Volvon raskaan sarjan EX90-katumaasturin. Täyssähköisen tuotelinjan lippulaiva on monen ensikertalaisen lompakon tavoittamattomissa, sillä auton hinta liikkuu 100 000 euron tienoilla.
Sen sijaan täyssähköisen pikkumaasturin voisi ilmeisesti joko liisata tai hankkia varsin kohtuulliseen hintaan.
– Mikäli saamme tällä tavalla myytyä asiakkaillemme ensimmäisen Volvon, heistä saattaa perheen perustamisen ja isomman auton tarpeen myötä tulla myöhemmin vakioasiakkaitamme, hän järkeili.
Sijoittuisi XC40-mallin alapuolelle
Jotakin auton mittakaavasta voi päätellä yhtiön aiempien lausuntojen perusteella. Volvo on kertonut suunnittelevansa pientä SUV-mallia, joka sijoittuisi kompaktin XC40-katumaasturin ja samaa sarjaa olevan C40-crossoverin alapuolelle.
Lue myös: Volvolla on liikaa farmarimalleja – varaudu kipeisiin jäähyväisiin
Volvon mukaan autossa hyödynnetään kiinalaisen emoyhtiön Geelyn kanssa yhteistyössä kehitettyä täyssähköautoille tarkoitettua SEA-arkkitehtuuria. Samaa ratkaisua tullaan hyödyntämään myös Geelyn sähköautomalleissa.
Sähköisestä pikkumaasturista saattaa tulla avaintekijä Volvon tavoitellessa entistä suurempia osuuksia sähköautomarkkinassa. Volvo tähtää jopa 600 000 sähköistetyn ajoneuvon myynteihin vuoteen 2025 mennessä.
Vertailun vuoksi, kuluvan vuoden ensimmäisen kymmenen kuukauden kuluessa kaupaksi on käynyt reilut 40 000 sähköisellä voimalinjalla varustettua Volvoa. Yhtiö on kuitenkin osoittanut kykenevänsä siirtymään menestyksekkäästi alemman kokoluokan autosegmentteihin.
Esimerkiksi vuonna 2017 julkistettu Volvo XC40 nousi kahdessa vuodessa brändin maailmanlaajuisten myyntilastojen kakkoseksi. Tällä hetkellä sen osuus Volvon kokonaismyynneistä on neljännes.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Entistä edullisempia akkuja
Pohjalevyn monikäyttöisyyden ohella kustannuksia pyritään hallitsemaan myös akkumateriaalien valinnoilla. Esimerkiksi EX90-malliston hyödyntämän litiumioni-akuston sijaan saatetaan valita litiumrautafosfaattia sisältävä akkupaketti.
Rowanin mukaan kustannuksia voidaan leikata esimerkiksi kohentamalla akkujen energiatehokkuutta, parantamalla latausnopeuksia ja tekemällä litiumrautafosfaattiakuista entistä edullisempi vaihtoehto.
Hän kuitenkin vältteli kertomasta, pätikö sanottu myös tuloillaan olevaan pikku-SUViin. Volvon akkutoimittajiin lukeutuva kiinalainen akkuvalmistaja CATL on joka tapauksessa onnistunut leikkaamaan rautafosfaattiakkujen tuotantokustannuksia.