Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen (ps.) on ottanut tiukkasanaisesti kantaa sisäministeri Mari Rantasen (ps.) vappupuheeseen.
Sisäministeri Rantanen viittasi vappupuheessaan perussuomalaisten kansanedustajan Vornasen toimintaan.
– Viime päivinä on ollut havaittavissa sosiaalisessa ja perinteisessäkin mediassa, ettei perussuomalaisilla olisi enää oikeutta puhua sisäisestä turvallisuudesta. Kyllä on, Rantanen sanoi Helsingissä.
Rantasen mukaan puolueen linja ei ole muuttunut sisäisen turvallisuuden osalta. Muun muassa nuorisorikollisuudesta, katujengeistä, huumeista ja järjestäytyneestä rikollisuudesta on syytä olla äärimmäisen huolissaan, Rantanen sanoi.
– Yksittäisen perussuomalaisen kansanedustajan ääliömäinen toiminta ole hävittänyt näitä ongelmia yhtään mihinkään.
Lue myös: PS-ministeri Rantanen Vornasesta: "Ääliömäistä toimintaa"
"Julkista lynkkausta"
Vornasen mielestä "kivenheittäjien ja "tuomareiden" lista alkaa olla jo melko pitkä". Näin siitä huolimatta, ettei edes tapauksen esitutkinta ole valmis, Vornanen sanoo.
– Tänään "Tuomareiden" jonon jatkoksi liittyi sisäministeri Mari Rantanen. Olisiko kohtuullista, että asiassa suoritetaan puolueeton esitutkinta ja se käsitellään tuomioistuimessa ennen tällaista julkista lynkkausta?, Vornanen kirjoittaa Facebookissa.
– Mielestäni olisi, Vornanen lisää.
Erottaminen eduskuntaryhmästä todennäköistä
Poliisi epäilee, että 54-vuotias mies on osoitellut aseella helsinkiläisen karaokebaarin ulkopuolella ja ampunut yhden laukauksen maahan.
Poliisi ei ole kertonut epäillyn nimeä, mutta mediatietojen mukaan ampuja on kansanedustaja Vornanen. Myös perussuomalaiset ovat puhuneet Vornasesta.
Puolueen puheenjohtajan Riikka Purran mukaan Vornanen ei nauti hänen luottamustaan. Perussuomalaiset käsittelevät Vornasen eduskuntaryhmästä erottamista torstaina.
Vornasen erottamista pidetään erittäin todennäköisenä. Eduskuntaryhmästä erottaminen ei ole sama asia kuin eduskunnasta erottaminen, joka on monimutkaisempi prosessi.
Vornanen on tällä hetkellä sairaslomalla.