Sijoitusyhtiöiden kysyntä tukee nyt asuntomarkkinoita.
Asuntosijoitusyhtiö Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan erityisesti kansainvälisillä sijoitusyhtiöillä on tärkeä rooli, kun yksityishenkilöt ja kotimaiset yhtiöt ovat jäähdytelleet.
Asuntoja on noussut viime vuosina kiihkeään tahtiin ja uusia valmiita asuntoja on nyt paljon tyhjillään ja myynnissä.
MTV Uutiset sai tietoonsa tapauksen, jossa rakennusliike halusi purkaa jo tehdyt kaupat kerrostaloasunnosta ostajapariskunnan kanssa.
Syyksi kerrottiin se, että kohteesta oli asuntoja paljon myymättä ja rakennusliike haluaisi myydä talon kokonaisuutena.
Vuokraturvan Metsola arvioi yleisellä tasolla, että rakentajalle on houkuttelevaa myydä vaikeasti kaupattava kohde kokonaisena. Metsolan mukaan pelastava ostaja on ollut viime aikoina usein suuri kansainvälinen sijoitusyhtiö.
– Samaan aikaan kun yksityiset sijoittajat ja suomalaiset instituutiot ovat jarruttaneet sijoitusasuntojen hankkimista, kansainväliset toimijat ovat olleet tosi tärkeässä roolissa ja vain kiihdyttäneet hankintojaan. He ovat ostaneet kokonaisia kohteita, joiden myyminen on ollut rakennusliikkeille hankalaa, sanoo Metsola MTV Uutisille.
Rakennusteollisuuden tuore asuntotuotantokysely kertoo myös vahvasta sijoittajakysynnästä.
Tilanne voi muuttua nopeasti
Vuokraturvan Metsola kuvailee, että kansainvälisten yhtiöiden merkittävään rooliin liittyy riskejä nykyisessä markkinatilanteessa.
Metsolan mukaan tilanne saattaa muuttua nopeasti, sillä suuret kansainväliset sijoittajat tekevät ripeitä päätöksiä ja usein seuraavat toisiaan.
– Nykyinen hintataso ja kaupan sujuminen perustuu niihin palikoihin, jotka markkinaa tukevat. Tilanne on siinä mielessä herkkä, että kun valmistuvia asuntoja on tosi paljon, niin kysyntä ei saisi millään saralla vähetä, jotta tästä vuodesta kunnialla selvitään, sanoo Metsola.