Wille Rydmanin erityisavustaja Business Finlandin pääjohtajaksi

Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) kesäkuussa.
Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) kesäkuussa.Lehtikuva
Julkaistu 11.07.2024 14:02

MTV UUTISET – STT

Valtioneuvosto on tänään nimittänyt Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin pääjohtajaksi Lassi Noposen. Noponen on työskennellyt elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) erityisavustajana.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan tehtävään haki yhteensä 30 ihmistä. Valtioneuvoston päätöksen taustamuistion mukaan hakijoista seitsemän arvioitiin ansioituneimmiksi ja kutsuttiin haastatteluun.

Kolme kärkihakijaa erottui

Taustamuistion mukaan ensimmäisellä valintakierroksella haastattelut hoitivat ministeriön kansliapäällikkö Timo Jaatinen, teollisuusneuvos Maija Lönnqvist sekä ministeriön henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Nummela

Seitsemästä haastatellusta kärkihakijoiksi tunnistettiin Noponen, Business Finlandin nykyinen johtoryhmän jäsen Risto Vouhelainen sekä Nurminen Logistics -pörssiyhtiön entinen toimitusjohtaja Tero Vauraste. Vauraste on aiemmin toiminut myös valtion jäänmurtoyhtiö Arctia Shippingin (nykyinen Arctia) toimitusjohtajana.

Kärkihakijakolmikolle tehtiin psykologinen soveltuvuusarviointi, minkä lisäksi heidät kutsuttiin vielä toiselle haastattelukierrokselle. Toisella kierroksella haastattelut suorittivat Lönnqvist, Nummela ja elinkeinoministeri Rydman.

Muistio: Kärkihakijoilla hyvät edellytykset

Valintamuistion mukaan kaikilla kolmella hakijalla oli hyvät edellytykset hoitaa pääjohtajuutta.

– Haastatteluista, soveltuvuusarvioinnista sekä hakijoiden aiemmasta työkokemuksesta saadun kokonaiskuvan perusteella kaikilla haastatelluilla voidaan arvioida olevan hyvät valmiudet ja kokemuspohja pääjohtajalta edellytettävään tulokselliseen henkilöjohtamiseen ja vaativiin vuorovaikutus- ja neuvottelutilanteisiin eikä heidän kesken ole tässä suhteessa tehtävissä merkittäviä eroja, muistiossa todetaan.

– Hakemusten, haastattelujen ja hakijoista tehdyn soveltuvuusarvioinnin tulosten perusteella sekä edellä tässä muistiossa kuvattuun ansiovertailuun perustuen, Lassi Noponen nousee hakijoista ansioituneimmaksi, siinä arvioidaan.

Ennen nykyistä työtään ministeri Rydmanin erityisavustajana Noponen toimi johtotehtävissä suodattimia valmistavassa Eagle Filters Group -yhtiössä, jota hän on ollut mukana perustamassa. Noponen on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti, ja hänellä on master of science -tutkinto London Business Schoolista. Muistion mukaan Noponen solmii karenssisopimuksen työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Noposen kausi Business Finlandin pääjohtajana alkaa syyskuussa, ja se kestää viisi vuotta. Valtioneuvoston päätöksestä ei taustamuistion mukaan saa valittaa.

Lue myös: Rydman jatkoi mediahyökkäystä heti saatuaan luottamuksen – nyt puhuu Petteri Orpo Avulle: "Hän meni aika pitkälle"

Presidentti Stubb kertoo, millaiset poliitikot häntä huolestuttavat: ”Jos minulla on yksittäiselle ministerille viesti…”

Oppositio ihmettelee Orpon puhutteleman Rydmanin ulostuloa: "Näyttää siltä, ettei mikään muutu"

Eduskunnan luottamuksen saanut Rydman jatkoi hyökkäystään – Orpo: "Kävimme vakavan keskustelun"

Kuuntele Teemu Keskisarjan hurja puheenvuoro: Rydman-välikysymys on seinähulluutta, ajan hengen perversio

Juttua päivitetty kokonaisuudessaan kello 14.57.

Tuoreimmat aiheesta

Business Finland