Williams-tallin suorituskyvystä vastaava johtaja Rob Smedley on vahvasti sitä mieltä, että Felipe Massa hylättiin F1-kotikisassaan väärin perustein.
Kansainvälinen autoliitto FIA ilmoitti Brasilian kisan aikana, että Massan oikean takarenkaan lämpötilaksi mitattiin ennen lämmittelykierrokselle lähtemistä peräti 137 astetta.
Ylitystä sallittuun rajaan tuli jopa 27 astetta, joten kisan jälkeen Massa hylättiin kahdeksannelta sijalta. Smedleyn mukaan tallin omat sensorit kertoivat aivan muuta. Williams on toimittanut FIA:lle valituksen Massan hylkäyksestä.
– Meillä on kaksi itsenäistä sensoria. Ensimmäinen on PT1000 (vastuslämpötila-anturi), joka on renkaanlämmittimen sisällä ja kertoo, mikä pinnan lämpötila on, ja se on aina määräysten tasolla, Smedley sanoo Motorsport.comille.
– Itse asiassa viimeisellä kerralla, kun luimme lukeman lähtöruudukossa, se oli noin 104 asteessa, hän lisää.
Smedley näyttää sivustolle tulosteen tallin datasta, joka kertoo lämpötilan olleen sallituissa rajoissa. Williamsilla on käytössään myös täysin FIA:n mittaria vastaava "pistooli", jolla se pystyy tekemään pistokokeita viikonlopun aikana.
– Meille on äärimmäisen tärkeää, että ymmärrämme, mistä tämä ongelma tuli, mutta meillä oli kolme erillistä mittausta eikä yksikään niistä antanut mitään sellaista kuin FIA:n mittaus, Smedley hämmästelee.
Myös tallin data rengaspaineista kertoo siitä, ettei renkaan lämpötila ole mitenkään voinut nousta 27 asteella yli sallitun rajan.
– Olisimme nähneet sen. Puhutaan ehkä noin 0,17-0,20 barista, mutta insinöörin lähtöruudukossa tekemä mittaus oli täysin normaali, Smedley lisää.