Wilma Murto loukkasi jalkansa EM-kisoissa. Edessä ovat vielä kauden päätavoite Pariisin olympialaiset, joihin Murrolla on aikaa enää neljä viikkoa. Suomalaistähti avasi pelonsekaisia tuntojaan sosiaalisen median päivityksessä.
Murron EM-kisat eivät sujuneet odotusten mukaan, kun hän jäi seiväshypyn finaalissa tulokseen 443. Juoksu ja varsinkaan sen loppu ei kulkenut talvella syntyneen vamman takia totutun räväkästi, ja hyppääminen oli vaikeaa.
EM-kisat olivat pettymys, mutta kisoista tuomisina oli juuri se, mitä yritettiin kaikin tavoin välttää. Murron leiristä kerrottiin EM-kisojen jälkeen, että hyppääjän oikeasta takareidestä on löytynyt pieni repeämä. Tiedon jälkeen Murto on pitänyt hiljaiseloa, mutta maanantaina hän julkaisi päivityksen tilanteestaan.
– Olemme puolimatkassa. Neljä viikkoa vammasta, neljä viikkoa jäljellä Pariisin karsintakisaan, Murto aloittaa päivityksensä Instagramissa.
– Tulin kisaamaan Rooman EM-kisoihin akillesjännevamman jälkeen, ja palasin kotiin takareiden jänteen repeämän kanssa. Kun sataa, sataa kaatamalla.
Menneet neljä viikkoa ovat olleet Murrolle vaikeita.
– Tämä on ollut ja on edelleen urani raskain takaisku, jonka olen joutunut kohtaamaan, vaikka olen aikaisemmin ollut loukkaantunut paljon vakavammin. Fyysisesti taistelemme kelloa vastaan ja henkisesti taistelen antaakseni itselleni parhaan mahdollisuuden menestyä tähän mennessä suurimmassa tavoitteessani, Murto kirjoittaa englanniksi.
– Vallitsevan tilanteen hyväksyminen. Pettymyksen prosessointi. Itseluottamuksen uudelleenrakentaminen. Onneksi en joudu tekemään sitä yksin, Murto päättää päivityksensä.
Vaikka viestin sävy on dramaattinen, pystyy siitä aistimaan, että Murto on vielä toiveikas olympialaisten suhteen. Maanantaina Suomen olympiakomitea julkaisi myös lopullisen Tokioon lähtevän joukkueen, jossa Murto on mukana. Murto muistuttaa, että tämä on jo kolmas kerta, kun hän lähtee viiden renkaan kisoihin edustamaan Suomea. Se on jo itsessään kova saavutus, sillä Murto on vasta 26-vuotias. Tokion olympialaisissa Murto oli viides tuloksella 450. Ensimmäinen olympiaedustus päättyi karsintaan tuloksella 430 vuonna 2016.