Yhdysvaltalaisviranomainen haluaa vapauden urkkia viestejä – järjestöt pelkäävät perusoikeuksien olevan uhattuina

Colourbox/AP
Julkaistu 22.01.2023 23:34

MTV UUTISET - Kauppalehti

Sähköisen viestinnän valvominen ja lukeminen ilman eripäätöstä on monien turvallisuuspalveluiden toiveissa. Yhdysvalloissa asiasta käydään vääntöä.

Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuusvirasto NSA:n johtaja Paul Nakasone on pyytänyt kongressilta valtuuksia urkkia sähköistä viestintää ilman erillistä lupaa. Perustelut kuulostavat tutuilta, sillä viestinnän tarkkailua perustellaan terrorismin torjunnalla ja kansallisella turvallisuudella.

The Registerin mukaan Nakasone näkee, että maan ulkomaantiedustelulain 702. kappaleen kumoaminen tarkoittaisi sitä, että yhdysvaltalaiset vakoojat menettäisivät ainutlaatuista tietoa kansallista turvallisuutta uhkaavista asioista. Kappale 702 antaa viranomaisille luvan ulkomaalaisten tahojen sähköisen viestinnän seuraamiseen.

Kappale lisättiin ulkomaantiedustelua koskevaan lainsäädäntöön vuonna 2008, ja sen tuomat valtuudet NSA:lle on uusittu tasaisin väliajoin sen jälkeen. Lainkohta on joutunut kovan kritiikin kohteeksi erityisesti kansalaisoikeusjärjestöjen taholta, jotka näkevät sen räikeänä yksityisyysloukkauksena. NSA on perustellut urkintaa amerikkalaisten elämän suojelulla ja terrorismin torjunnalla.

2:39img

Video: Tanska auttoi Yhdysvaltoja vakoilemaan eurooppalaisia poliitikkoja – tutkijan mukaan olisi ihme, jos Suomea ei olisi yritetty vakoilla samalla. (Julkaistu 31.5.2021)

Lue myös: Guardian: NSA voi urkkia älypuhelinsovellusten kautta

Lakia käytetty myös yhdysvaltalaisten tarkkailuun

Vuonna 2019 julkistetut asiakirjat ovat paljastaneet, että lakia on käytetty useasti Yhdysvaltojen kansalaisten vakoiluun, vaikka laki on suunniteltu ulkomaisten kohteiden tarkkailuun.

Rajoituksista huolimatta liittovaltion poliisi FBI on haravoinut yhdysvaltalaisilta teleoperaattoreilta ja teknologiajäteiltä kappaleen 702 perusteella kerättyä tietokantaa. Tavoitteena on ollut tietojen etsiminen Yhdysvaltain kansalaisista.

Paljastuksista huolimatta NSA on kiistänyt lainkohdan hyödyntämisen kansalaisten vakoiluun ja kieltäytynyt kertomasta lukuja siitä, kuinka montaa yhdysvaltalaista sen tarkkailun kohteeksi on joutunut.

– Kappaletta 702 ei voida käyttää amerikkalaisia vastaan missään päin maailmaa tai ketään Yhdysvaltojen sisäpuolella oleskelevaa vastaan kansalaisuudesta riippumatta, Nakasone vakuuttaa.

Lue myös: Tutkija olisi yllättynyt, jos Tanskan kautta ei olisi yritetty vakoilla myös suomalaispoliitikkoja – "Miksi Suomi olisi jätetty jotenkin erityistapauksena pois?"

0:50img

Niinistö ei vuoden 2021 kesällä antamassaan lausunnossa uskonut USA:n vakoilleen Suomessa, mutta riski on olemassa – "Sellaista tämä maailma on."

Tuoreimmat aiheesta

Vakoilu