Yhdysvaltojen tiedustelutiedot: Iran suunnitteli Trumpin salamurhaa

Donald Trump republikaanien puoluekokouksessa 15.7.2024
Donald Trump republikaanien puoluekokouksessa maanantaina.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 17.07.2024 00:01

Julia Blomqvist

julia.blomqvist@mtv.fi

Yhdysvaltojen tiedustelutietojen mukaan Iran suunnittelisi Donald Trumpin salamurhaa, uutisoivat yhdysvaltalaismediat CNN ja The New York Times.

Medioiden mukaan salainen palvelu olisi viime viikkoina lisännyt Trumpin turvatoimia Iranin hautomien suunnitelmien vuoksi.

Mitään viitteitä ei medioiden mukaan kuitenkaan ole siitä, että Trumpiin lauantaina kohdistuneella salamurhayrityksellä olisi yhteys Iraniin.

Lue myös: Katso Trumpin salamurhayritys hetki hetkeltä: Näin kaikki tapahtui

Kampanjatiimiä varoitettiin

Yhdysvaltalainen Thomas Matthew Crooks ampui Trumpia kohti lauantaina Pennsylvaniassa.

Trumpin murha oli niin lähellä, että luoti viilsi haavan presidenttiehdokkaan korvalehteen.

Salaisen palvelun tiedustelutiedot Iranin suunnitelmista tekevät CNN:n mukaan entistä omituisemmaksi sen, että Crooks pääsi ampumaan Trumpia kohti katolta kampanjatilaisuuden läheisyydestä.

Nimettömänä pysyttelevä Yhdysvaltain turvallisuuspalvelun virkamies sanoo CNN:lle, että Trumpin kampanjaväkeä oli varoitettu ennen lauantain tilaisuutta Iranin aiheuttamasta uhasta.

Trumpin kampanjatiimi ei vahvistanut CNN:lle lähteen kertomusta ja totesi, ettei voi kommentoida ehdokkaaseen kohdistuvia turvallisuusuhkia.

Lue myös: Entiset agentit ihmettelevät: Miten salainen palvelu mokasi Trumpin suojelun?

Taustalla syvä kauna

Iran kantaa kaunaa Trumpille Iranin vallankumouskaartin komentaja Qassem Suleimanin murhauttamisesta.

Yhdysvallat surmasi Suleimanin ilmaiskussa Irakin Bagdadissa Trumpin presidenttikaudella tammikuussa 2020.

Iran kiistää CNN:n mukaan jyrkästi suunnittelevansa Trumpin salamurhaa ja vakuuttaa haluavansa saattaa Trumpin vastuuseen Suleimanin murhan määräämisestä oikeusteitse.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump