YK kertoo tarvitsevansa yli 47 miljardia dollaria, jotta se voi auttaa hädänalaisia ihmisiä tulevana vuonna.
Järjestö varoittaa, että kiihtyvät konfliktit muun muassa Gazassa, Sudanissa ja Ukrainassa sekä ilmastonmuutos johtavat miljooniin ihmisiin, jotka tarvitsevat apua.
– Maailma on tulessa, totesi YK:n tuore humanitaarisen avun johtaja Tom Fletcher toimittajille Genevessä.
Hän sanoi odottavansa tulevaa vuotta kauhulla.
– Tällä hetkellä on kyse maailmanlaajuisesta monikriisistä, ja maailman heikoimmassa asemassa olevat ihmiset maksavat hinnan, Fletcher sanoi.
Hän myönsi, ettei YK kumppaneineen pysty tavoittamaan kaikkia avuntarvitsijoita.
YK arvioi, että maailmanlaajuisesti 305 miljoonaa ihmistä tulee tarvitsemaan hätäapua ensi vuonna. YK:n mukaan se kykenee 47 miljardilla dollarilla tarjoamaan apua heistä 189,5 miljoonalle heikoimmassa asemassa olevalle.
Lue myös: YK:n yleiskokous vaati Palestiinan valtion perustamista: Yhdysvallat äänesti vastaan
Tälle vuodelle YK oli ilmoittanut tarvitsevansa 50 miljardia dollaria, josta viime kuussa oli täytetty vasta 43 prosenttia. Alirahoitus on YK:n mukaan johtanut muun muassa ruoka-avun vähenemiseen Syyriassa 80 prosentilla sekä vesi- ja saniteettiavun vähenemiseen kolerasta kärsivässä Jemenissä.
Lisäksi kuluva vuosi on ollut historian tappavin humanitaarisille työntekijöille. Heitä on kuollut jo enemmän kuin koko viime vuonna, jolloin 280 humanitaarista työntekijää sai surmansa.
Fletcher kuvailikin humanitaarisen järjestelmän olevan "ylikuormitettu, alirahoitettu ja kirjaimellisesti hyökkäyksen kohteena".