Bensiinikauppiaat syyttävät öljy-yhtiöitä siitä, että yhtiöt myyvät kylmäasemillaan polttoaineita kuluttajille samaan hintaan tai jopa halvemmalla kuin samaan ketjuun kuuluva huoltamoyrittäjä joutuu ostamaan öljy-yhtiöltä polttoaineet huoltamolleen.
Yrittäjälle ei jää näin ollenkaan katetta myymästään polttoaineesta.
– Kaikki öljy-yhtiöt myyvät omilla kylmäasemillaan alle omistajakauppiaiden ostohinnan aina välillä ja pitkiäkin aikoja, kertoo alajärveläisen Neste Lehtimäen kauppias Juha Yli-Kesäniemi.
– Ei ole mitään mahdollisuutta olla kilpailussa mukana, kun yhtiöt myyvät alle sen hinnan, millä omistajakauppiaat voivat ostaa.
Yli-Kesäniemi toimii Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen liiton SBL:n puheenjohtajana.
– Tuntuu, että tilanne pahenee koko ajan, arvioi Kuortaneen Nesteen kauppias Vesa Jaskari.
Hänen mukaansa harvoin enää tapahtuu niin, että öljy-yhtiö myy kylmäasemalla polttoainetta kuluttajille kalliimmalla kuin huoltoasemayrittäjille. Hän kertoo, että ilmiö on maanlaajuinen.
– Tällä tavalla tullaan niin sanotusti tappamaan kauppiaskenttää. Pikkuhiljaa asemat siirtyvät kylmäasemiksi, kun ei pystytä olemaan kilpailussa millään tavalla mukana, Jaskari sanoo.
Huoltamoyrittäjien määrä on pudonnut viime vuosina nopeasti. Yli-Kesäniemen mukaan SBL:n jäsenmäärä on nyt noin 250. Reilussa kymmenessä vuodessa yksityisten kauppiaiden määrä on puolittunut. Osa huoltamoyrittäjistä on siirtynyt vuokraamaan mittarikenttäänsä öljy-yhtiölle ja saa komission asemalta myydystä polttoaineesta.
Muun muassa SBL:n varapuheenjohtaja, Keravan Teboilin kauppias Mika Hämäläinen kertoo siirtyneensä komissiokauppaan, koska katteet polttoaineiden myynnistä olivat niin pienet. Hän ei ota kantaa nykyiseen hinnoitteluun, koska asemalta myydyn polttoaineen omistaa öljy-yhtiö.
Kaikkiaan Suomessa on pari tuhatta polttoaineiden myyntipistettä. Kylmä-asemien osuus niistä on yli puolet.
Bensiini on sisäänvetotuote
SBL:n toimitusjohtaja Mika Hokkanen kertoo, että liitto on valittanut yrittäjien kohtelusta kilpailuvirastoon kaksi kertaa kymmenen vuoden aikana – tuloksetta.
– Katteet polttoaineen myynnistä ovat niin pienet, että kauppiaan on välttämätöntä rakentaa omaa elinkeinonharjoittamistaan useammasta palikasta. Siellä on kahvila- ja ravintolatoimintaa, autonpesua, varaosien myyntiä ja peräkärryjen vuokraamista, Hokkanen kuvailee.
– Uskomme vahvasti, että alalla tarvitaan edelleen yksityisyrittäjyyttä ja palveluun pohjautuvaa huoltamoliiketoimintaa, hän vakuuttaa.
Shell Raaseporin yrittäjä Mikko Eklund vahvistaa, että valtaosa hänen asemansa katteesta tulee muusta kuin polttoaineista, jotka kuitenkin muodostavat suuren osan myynnistä.
– Bensiini on ikään kuin sisäänvetotuote, hän kertoo.
Neste rauhoittelee yrittäjiä
Neste vakuuttaa, että kauppiaat ovat tärkeä osa ketjua nyt ja tulevaisuudessa. Yhtiö rauhoittelee sähköpostitse antamassaan vastauksessa, että yksityiset kauppiaat mahdollistavat osaltaan kattavan ja laadukkaan palveluasemien verkoston Suomessa.
– Paikallisen kilpailun sekä äkillisten maailmanmarkkinahintojen vaihtelun johdosta voi syntyä tilanteita, jolloin asemien vähittäismyyntihinnat ovat hetkellisesti alle kauppiaiden ostohintojen, Neste kuitenkin tunnustaa.
Yhtiö huomauttaa, että katteet ovat yleisesti alalla matalat. Polttonesteiden vähittäismyynnissä suurimmat hintaan vaikuttavat tekijät ovat polttonesteiden maailmanmarkkinahinnat, verotus sekä paikallinen kilpailu.
Nesteellä on Suomessa noin 250 palveluasemaa, joista yrittäjävetoisia asemia on noin 160. Määrä on pysynyt yhtiön mukaan vakaana. Automaattiasemia Nesteellä on noin 230 ja raskaankaluston kylmäasemia noin 310.