Yrittäjä ja yksityisetsivä Teuvo Paananen kohtasi epämiellyttävän yllätyksen, kun hänen asiakkaansa alkoivat raportoida toistuvista ja samoista tekstiviesteistä.
Yhtenä iltana Paananen oli lähettänyt pari tekstiviestiä asiakkaalleen.
– Hän vastasi, että uskoo vähemmälläkin. Olet laittanut kuusi tekstiviestiä. Vastasin, etten varmasti ole laittanut.
Tämän jälkeen asiakas ihmetteli, tekeekö etsivä töitään humalassa.
– Enhän minä kännissä töitä tee. Vastasin, että olen laittanut tasan kuusi tekstiviestiä, Paananen kertoo.
Kuuden viestin sijaan asiakas oli saanut 20 tekstiviestiä, joista useat olivat olleet sisällöltään samoja.
Myös saldoraja paukkui
Paananen kertoo myös käyttävänsä työssään usein Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tekstiviestipalvelua, jolla pystyy selvittämään auton rekisterinumeron perusteella muun muassa sen omistajan tiedot.
Yksi viesti palveluun maksaa 4,90 euroa. Paananen kertoo, että hänen liittymänsä kuukausiraja maksullisiin palveluihin oli 50 euroa, joka täyttyi hetkessä. Tämän jälkeen hän nosti rajaa 150 euroon, joka sekin täyttyi ennen aikojaan.
– Rupesin ihmettelemään, että Trafilta tuli kaksi kertaa sama viesti, joskus kolme ja joskus jopa neljä kertaa, kertoo Paananen.
150 euron rajaan täytyisi tehdä noin 30 hakua.
– En ole missään nimessä tehnyt 30 hakua, Paananen toteaa.
Tämän jälkeen hän päätti ottaa yhteyttä DNA:n tekniseen tukeen. Aluksi tuessa ei tiedetty asiasta ja epäiltiin vikaa Paanasen puhelimessa.
Asiaa selvitelty tuessa ja Paanaselle oli sanottu, että tällaisia tapauksia on ollut. Liittymä lähettää useampia tekstiviestejä kerralla.
Tämän jälkeen Paananen oli kysynyt, kuinka asia aiotaan korjata ja korvata. Tuesta oli vastattu, että asia olisi ehkä korjaantumassa 15. syyskuuta. Korvauksesta tai sen hakemisesta Paanasen pitäisi kuitenkin vastata itse, kun seuraava lasku tulee.
Erityisen hämmästynyt etsivä on siitä, ettei DNA ole tiedottanut asiasta suoraan asiakkailleen.
Katso myös video: Muistatko sinä nämä puhelinmallit vuosien varrelta? Espoolainen Rasmus on kerännyt 10 vuodessa yli sata Nokia-matkapuhelinta
4:33
Lue myös: Valpuri yritti noutaa pakettiaan, mutta viikon vanha passi ei kelvannut Postille – hämmästys oli suuri, kun täysin tuntematon henkilö sai ratkaistua pulman
DNA: Vika ollut pahimmillaan muutamalla sadalla päivässä
DNA:sta kerrotaan MTV Uutisille, että ongelma on tiedossa. Se on alkanut elokuun puolivälissä, mutta vian pitäisi olla korjaantunut lauantain ja perjantain aikana. DNA on myös tiedottanut asiasta verkkosivuillaan.
– Meillä on ollut sellainen vika verkossa, kertoo DNA:n puhe- ja viestintäpalvelujen johtaja Janne Hankaankorpi.
Hankaankorven mukaan vika on koskenut varsin pientä osaa liittymistä.
– Ei näitä kovin paljoa ole ollut. Vaikea sanoa tarkkaa määrää, mutta veikkaisin, että maksimissaan prosentin luokkaa liittymistä.
– Sanotaan, että pahimpaan ruuhka-aikaan on päivässä ollut muutama sata tapausta. Kokonaisviestintämäärään suhteutettuna tämä on vähäistä, hän muotoilee.
Hankaankorpi kertoo, että vika käytännössä on johtunut siitä, ettei päätelaite saa tarpeeksi nopeasti viestikuittausta.
– Silloin päätelaite lähettää viestin uudestaan, hän avaa.
Korvausten suhteen asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan, sillä ylimääräiset maksut korjataan jo ennen laskutusta.
– Asiakkaan ei laskutuksen osalta tarvitse tehdä mitään. Korjaamme automaattisesti.
Maksullisten palveluiden osalta Hankaankorpi pitää harmittavana, ettei saldorajoihin ehditä reagoimaan. Nekin kuitenkin korvautuvat, Hankaankorpi sanoo.