Yle-työryhmän pattitilanne jatkuu – työ venyi jälleen määräajasta

Ryhmä sai jo kertaalleen lisäaikaa työlleen.

Parlamentaarisen Yle-työryhmän työ ei valmistu sunnuntaina, kertoo työryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen (kok). 

Neuvotteluita jatketaan ensi viikolla. Työryhmän toimikauden oli määrä päättyä tänään.Ryhmä sai työlleen jo kertaalleen lisäaikaa toukokuussa kesäkuun loppuun asti.

Hänen mukaansa neuvotteluita jatketaan alkavalla viikolla.

Työryhmän toimikauden oli määrä päättyä kesäkuun loppuun. 

Työryhmällä on ollut vaikeuksia päästä yhteiseen näkemykseen esimerkiksi Yleen kohdistuvien säästöjen suuruudesta.

Työryhmässä istuva vasemmistoliiton Jussi Saramo sanoo, että asia on kiinni perussuomalaisista.

– Julkisuudessa perussuomalaisten ryhmän edustajat ovat ilmaisseet, että hallituksen pitää jyrätä, eli luopua tästä parlamentaarisesta kuviosta, kommentoi Saramo STT:lle sunnuntaina.

Vakiintuneen tavan mukaan Ylen tehtäviä, rahoitusta ja valvontaa koskevien muutosten valmistelu on tehty parlamentaarisesti eli niin, että jokainen eduskuntapuolue osallistuu valmisteluun.

Saramo toivoo, että parlamentaarisesta perinnöstä pidettäisiin kiinni.

"Tavoitteena on yksimielisyys"

Työryhmässä istuva kansanedustaja Joakim Vigelius (ps.) sanoi STT:lle toukokuussa, että jos yksimielistä sopua ei saavutettaisi, pyrittäisiin mahdollisimman laajaan tukeen lopulliselle mietinnölle.

–  Vaikka sieltä yksittäisiä puolueita saattaisi tehdä pesäeroa siihen, mihin suuntaan mietintö lähtee kehittymään, niin varmasti suuri tuki saadaan sille paperille, joka sieltä valmistuu, Vigelius kommentoi tuolloin.

Lauantaina Vigelius sanoi STT:lle, ettei kommentoi keskeneräisiä asioita.

Työryhmän toinen perussuomalainen Teemu Keskisarja (ps.) sanoi STT:lle lauantaina sähköpostitse, että tavoitteena on yksimielisyys, muttei millä tahansa hinnalla.

Hallitusohjelman mukaan raportti olisi annettava eduskunnan kevätistuntokauden loppuun mennessä. Eduskunnan istuntokausi jatkuu poikkeuksellisesti ainakin ensi viikon esimerkiksi käännytyslain käsittelyn vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat