Yle-työryhmä sai työnsä päätökseen – Tutkija: "Saattaa kansainvälisesti näyttää vähän erikoiselta"

Yleisradion rahoitusta puntaroinut parlamentaarinen työryhmä on saanut työnsä päätökseen. 

Työryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen (kok.) kertoi asiasta STT:lle ja viestipalvelu X:ssä. Seuraavaksi mietintö siirtyy eduskuntaryhmien käsiteltäväksi. 

Marttisen mukaan ryhmien vastauksia odotetaan keskiviikon aikana.

Mietinnön sisällöstä kerrotaan julkisuuteen vasta kun ryhmien kannat ovat selvillä.

Työryhmä sai maanantaina käsiteltäväkseen kompromissiesityksen. 

Ryhmän jäsen, kansanedustaja Maria Guzenina (sd.) sanoi maanantaina STT:lle, että esitys oli miltei samanlainen kuin kaikkien muiden paitsi perussuomalaisten jo kesäkuun puolivälissä hyväksymä esitys.

Uutta oli hänen mukaansa lähinnä se, että arvonlisäverokanta olisi nousemassa 10 prosentista 14 prosenttiin kuusi kuukautta aiemmin esitettyä aikaisemmin. 

Tämä tarkoittaisi valtiovarainministeriön laskelmien mukaan kymmenen miljoonan euron lisäleikkausta Ylen budjettiin, mutta käytännössä sen todellista vaikutusta on hankala ennustaa.

Tiedossa ei ole, muuttuiko esitys tiistaina.

Tutkija: leikkaukset saattavat näyttää kansainvälisesti erikoisilta

Helsingin yliopiston mediatutkija Kari Karppinen sanoi maanantaina STT:lle, että nyt kaavaillut leikkaukset eivät ole kansainvälisesti ainutlaatuisia, sillä julkisen palvelun median rahoitusta on leikattu vuosien varrella muissakin maissa. 

Karppinen kuitenkin huomautti, että leikkausten konteksti on ollut erilainen kuin nyt Suomessa.

–  Se, että me nyt leikkaamme, saattaa kansainvälisesti näyttää vähän erikoiselta. Yleensä leikkaukset ovat ehkä liittyneet enemmän poliittisiin suunnanmuutoksiin tai valtioihin, joissa median asema ei ole ollut niin vakaa alkujaankaan, Karppinen sanoi.

Tutkijan mukaan merkittävä tekijä, joka erottaa leikkauskeskustelun aiemmasta on se, että aiemmin Ylen rahoitukseen tehdyt muutokset ovat liittyneet talouden suhdanteisiin.

Hallitus perusti parlamentaarisen työryhmän hallitusohjelmansa mukaisesti viime vuoden lokakuussa. Työryhmä arvioi Ylen rahoitusta ja suhdetta kaupalliseen mediaan sekä Yle-lain muutostarpeita. 

Lisäksi työryhmän tarkoituksena on rajata tarkemmin Ylen tehtäviä. Työryhmään kuuluu edustajia kaikista eduskuntapuolueista.

Työryhmän toimikauden oli määrä päättyä kesäkuun loppuun. Työryhmällä on ollut vaikeuksia päästä yhteiseen näkemykseen esimerkiksi Yleen kohdistuvien säästöjen suuruudesta.

Vakiintuneen tavan mukaan Ylen tehtäviä, rahoitusta ja valvontaa koskevia muutoksia on valmisteltu kaikkien eduskuntaryhmien kesken.

Juttua päivitetty 7.9.2024. kello 16.48: Juttuun täydennetty tutkija Kari Karppisen kommenteilla.

Lue myös:

    Uusimmat