Yle ulkoistaa kotimaisen draaman tuotantoaan. Yhtiö aikoo seuraavan neljän vuoden aikana kohdistaa 20 miljoonaa euroa kotimaisen draaman kehittämiseen ja hankintaan.
Suunnitelmalla on henkilöstövaikutuksia talon sisällä. Toimitusjohtaja Lauri Kivinen kertoo STT:lle, että järjestelyt pyritään tekemään niin, ettei työntekijöille jää pitkää epätietoisuuden aikaa.
Samalla yhtiön oma draamatuotanto keskitetään Helsinkiin, eli tuotanto Tampereella lopetetaan. Yhtiö myös uudistaa radiokanaviaan ja vähentää kulttuurin tarjontaa radiossa.
Taustalla on Ylelle puhuneen Kivisen mukaan se, että radion kuuntelu siirtyy yhä voimakkaammin nettiin.
Radiokanavat tulee Kivisen mukaan uudistaa myös siksi, etteivät ne vastaa ihmisten musiikkimakua. Populaarimusiikin ja Radion sinfoniaorkesterin tarjontaan ei kuitenkaan ole tulossa muutoksia.