Ylen kysely: Eduskunnan enemmistö haluaa huumeiden käytön pysyvän rangaistavana

3:26img
Video: Vihreät kannattaa kannabiksen laillistamista, mutta mitä laillistamisesta seurasi Kanadassa?
Julkaistu 05.10.2021 08:03(Päivitetty 05.10.2021 08:50)

MTV UUTISET – STT

Enemmistö kansanedustajista haluaa, että huumeiden käyttö pysyy jatkossakin rangaistavana, ilmenee Ylen kyselystä.

Kyselyyn vastasi 138 kansanedustajaa, joista 122 vastusti ajatusta huumeiden käytön dekriminalisoinnista.

15 kannatti ajatusta, että rangaistavuudesta luovuttaisiin. Tässä joukossa oli kymmenen vihreiden ja viisi vasemmistoliiton kansanedustajaa.

Monet vastustajat perustelivat kantaansa sillä, että rangaistavuudesta luopuminen voisi lisätä käyttöä lasten ja nuorten keskuudessa. Lakimuutos olisi monien mielestä myös signaali huumemyönteisyydestä.

Terveysalan järjestöt ja asiantuntijat ovat kannattaneet rangaistavuudesta luopumista. Niiden mukaan huumeiden ongelmakäyttöön tulisi puuttua ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon keinoin rangaistusten sijaan.

Rangaistuksista luopumisen puolesta ovat ottaneet kantaa muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä Maailman terveysjärjestö WHO.

Tuoreimmat aiheesta

Huumeet