Yllättävä käänne suomalaisessa syöpätutkimuksessa, professori iloitsee: "Se puolitti syöpäriskin"

1:54img
Muistatko tämän: Viivi pelasti syöpään sairastuneen siskonsa hengen
Julkaistu 12.06.2020 07:51

MTV UUTISET – STT

Aspiriinin on todettu puolittavan paksusuolen syövän riskiä niillä ihmisillä, jotka ovat alttiita syövälle, selviää Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa. 

Lancet-tiedelehdessä torstaina julkaistussa tutkimuksessa seurattiin vähintään kymmenen vuoden ajan 861 ihmistä, joilla on syövälle altistava geenivirhe. 

Tutkimus hyödynsi aiempaa kansainvälistä hanketta, johon osallistuneet käyttivät aspiriinia 2–4 vuotta.

"Teho säilyi vielä lääkityksen lopettamisen jälkeen"

Aspiriinia käyttäneistä 40 ihmistä sai paksusuolen syövän, mutta lumelääkettä käyttäneistä syövän sai 58 ihmistä.

– Luvut voi tulkita siten, että aspiriini puolitti syöpäriskin, ja syöpää ehkäisevä teho säilyi vielä 10–20 vuotta lääkityksen lopettamisen jälkeen, professori Jukka-Pekka Mecklin Jyväskylän yliopistosta ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä kertoo tiedotteessa.

Syöpäriski puolittui altistavasta tekijästä huolimatta

Tutkimuksessa mukana olleilla ihmisillä oli todettu Lynchin oireyhtymä, joka aiheuttaa kohonneen syöpäriskin kantajilleen kopiovirheenkorjausgeenin virheen vuoksi. 

Lynchin oireyhtymä on yleisin syövälle altistava geenivirhe, ja se on noin yhdellä 250:sta ihmisestä.

Mecklin muistuttaa, että liian suuri aspiriiniannos saattaa altistaa verenvuodoille ja ärsyttää mahaa.

Tutkimukseen osallistui tutkijoita Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä sekä Jyväskylän ja Helsingin yliopistoista.

Lue myös uutinen toukokuulta: Syövän immunoterapian tutkimushanke aloittaa toimintansa tässä kuussa

Tuoreimmat aiheesta

Syöpä