Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Terhi Koulumies haluavat tiedotteessaan yökerhot kiinni ja maskisuosituksen kouluihin yli 12-vuotiaille.
Kansanedustajat ovat jättäneet eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, joka koskee muun muassa lasten ja nuorten koronatartuntojen kasvanutta määrää.
THL:n tilastot osoittavat koronaviruksen leviävän nyt aktiivisimmin juuri teinien ja nuorten aikuisten keskuudessa.
– Nyt olisi korkea aika antaa pikaisesti vähintäänkin maskisuositus kouluihin yli 12-vuotiaille lapsille, Koulumies sanoo tiedotteessa.
Viime viikkoina on uutisoitu useista joukkoaltistumisista yökerhoissa ympäri Suomen. Kokoomusedustajat haluavat puuttua asiaan – yökerhot tulisi laittaa kiinni.
– Yökerhot ovat osoittautuneet koronan leviämisen kannalta otollisiksi paikoiksi, sillä alkoholin vaikutuksen alaisena turvavälit sekä hygieniaohjeistukset usein unohtuvat, Laiho kommentoi.
Uusi maskisuositus on tulossa
THL valmistelee parhaillaan uutta maskisuositusta.
Uuden linjauksen myötä maskin käyttöä suositeltaisiin entistä laajemmin.
Tarkkoja yksityiskohtia ei vielä tiedetä, mutta maskisuositus voisi jatkossa ulottua esimerkiksi juuri kouluihin tai vaikkapa kauppakeskuksiin.
– Meiltä on tällä viikolla tulossa uusi maskisuositus, joka on laajempi kuin nykyinen, joka koskee sellaisia paikkakuntia, joissa ollaan jo sellaisessa kiihtyvässä vaiheessa tai lähelle sitä, THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen kommentoi eilen MTV Uutisille.
Muun muassa Viro on päättänyt kieltää alkoholin yömyynnin kokonaan.
HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen on väläytellyt, että vastaava rajoitus olisi hyvä saada Suomeenkin.
Matkailu- ja ravintola-alan työnantajaliitto MaRa on pelännyt kieltojen johtavan esimerkiksi konkursseihin.
THL kertoi tänään, että Suomessa on todettu 93 uutta koronatartuntaa.
Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 430 tartuntaa enemmän kuin kahden edeltävän viikon aikana.