Yritysten taloustilanne heikentynyt merkittävästi viime kuukausina – näin moni yrittäjä näkee vaikeissa ajoissa myös mahdollisuuksia

1:41img
Millaisia uhkakuvia taloudessa on yrittäjille?
Julkaistu 27.11.2023 09:57
Toimittajan kuva

Johanna Pakarinen

johanna.pakarinen@mtv.fi

STT

Moni yrittäjä uskoo yrityksensä taloudellisen tilanteen kohentuvan ensi vuonna taantumasta huolimatta.

Suomen Yrittäjien tekemän gallupin mukaan vajaa kolmannes yrittäjistä uskoo, että oman yrityksen taloudellinen tilanne on ensi vuonna nykyistä parempi. Ennallaan sen uskoo pysyvän vajaa puolet, ja heikentyvään talous-kehitykseen uskoo joka neljäs yrittäjä. Elokuussa näin arvioi 17 prosenttia.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vieraili Huomenta Suomessa arvioimassa tilannetta.

– Yrittäjä on luonteeltaan optimisti, eli vaikka meillä on epävarmat ajat, niin moni näkee kuitenkin mahdollisuuksia. Valitettavasti niiden yritysten ja yrittäjien osuus, jotka näkevät, että tilanne tulee heikentymään seuraavan vuoden aikana, on viime elokuun jälkeen merkittävästi kasvanut. Suhdannekuva on viimeisten kuukausien aikana merkittävästi heikentynyt, kertoo Pentikäinen.

Yrityksistä 52 prosenttia arvioi nyt taloustilanteensa olevan erittäin tai melko hyvä. Vielä elokuussa osuus oli 58 prosenttia.

Luottamusta alentaviksi tekijöiksi Pentikäinen luettelee kriisit kansainvälisessä politiikassa, sekä kotimaan kriisit ja vaarallista vauhtia velkaantuvan julkisen talouden. 

– Yritykset myös näkevät, että tätä rakennepolitiikkaa, jota hallitus koittaa määrätietoisesti edistää, pyritään aika kovin voimin myös vastustamaan, Pentikäinen sanoo.  

Myös itärajan tilanne on Pentikäisen mukaan vaikuttanut tilanteeseen.

– Ei ole tutkittu, mutta oma arvioni on se, että kyllä yrittäjät ovat vähän hämmentyneitä siitä, että me emme pysty lopettamaan tällaista selkeästi valtiollisesti johdettua häirintää. Eikä pystytä tekemään niitä toimenpiteitä, että raja saataisiin suljettua. 

Yritysten luottamus on selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa heikompaa kaikilla päätoimialoilla.

Tutkimusyhtiö Verianin toteuttamaan kyselyyn vastasi noin 1 300 pk-yritysten edustajaa marraskuun alkupuolella. Luottamusväli on kokonaistuloksen osalta 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Rakennusalan sukelluksen pelätään leviävän muille aloille

Luottamus tulevaan on syvässä kuopassa varsinkin rakentamisen alalla. Synkkenevät luottamusluvut ovat merkki talouden taantumasta. 

– Rakennusala kärsii korkojen nopeasta noususta, korkeista rakennuskustannuksista sekä asuntojen kysynnän heikkoudesta, arvioi Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom

Hän kertoo tilanteen olevan jo nyt erittäin haastava.

– Puhumattakaan siitä, jos palvelualat tai kauppa lähtee teollisuuden ja rakentamisen kaltaiseen laskuun, Ohlsbom sanoo. 

Odotukset työttömyyskehityksestä pysyivät synkällä tasollaan. Sen sijaan kuluttajien luottamus omaan talouteensa koheni hieman.

Lue lisää: Konkurssien määrä jatkoi kasvuaan lokakuussa – näillä aloilla niitä tehtiin eniten

Veli-Matti sai pysäyttävän viestin vaimoltaan kesken työpäivän – rakennusfirman konkurssi jätti perheen oman onnensa nojaan

Tuoreimmat aiheesta

Talous