"Tämä voi olla viimeinen kerta, kun näette minut elossa" – Eurooppa-neuvostolle sodan alussa puheen pitänyt Volodymyr Zelenskyi ja Ukraina muuttivat monen mielestä pysyvästi maailmaa.
Missä olit, kun maailma muuttui yhdessä päivässä 24. helmikuuta 2022? Tätä kysyy tietokirjailija ja historioitsija Mika Kulju uutuuskirjansa Volodymyr Zelenskyi – Koko tarina (Readme.fi, 2022) alkusanoissa.
Sodan alkaminen Ukrainassa muutti läntistä maailmaa. Kuvat ja videot ohjusiskuista, helikoptereista Kiovan yllä ja myöhemmin murhatuista siviileistä Butshassa aiheuttivat epäuskoa, ja rintamalta saatiin jatkuvasti uusia drooni- ja kypäräkameravideoita tuhoutuvista venäläistankeista ja jopa siviilien ampumisista. Tällainen informaatiotulva on ollut ennennäkemätöntä ja yksi sodan erityispiirre.
Näiden kuvien ilmestyminen ruuduille ei kuitenkaan ollut sattumaa. Ukraina käy myös mediasotaa, ja on ollut siinä monelta näkökannalta ylivoimainen.
Eräiden arvioiden mukaan Ukrainan ei ole tarvinnut kuin kertoa totuus tapahtumista. Taustalla on kuitenkin myös vahvaa mediaosaamista, ja tähän kulminoituu pitkälti Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin merkitys.
Näyttelijästä tuli presidentti
Zelenskyi nousi persoonallaan Venäjän hyökkäyksen kolmen ensimmäisen kuukauden aikana eurooppalaisten arvojen puolustajaksi. Elämää suuremman hahmon menestys perustuu hänen taitavaan mediaosaamiseensa, esiintymistaitoihinsa ja tunteisiin vetoavaan persoonaansa, Kulju kirjoittaa.
Juristiksi opiskellut ja näyttelijänä sekä mediatuottajana uransa tehnyt Zelenskyi tuli ukrainalaisille alun perin tutuksi huippusuositusta Kansan palvelija -sarjastaan, jossa tavallisesta historianopettajasta tulee presidentti. Zelenskyin roolisuoritus sekä sarjan osuva kuvaus oligarkkien pyörittämästä, korruptoituneesta Ukrainasta iski kansan syviin riveihin.
Ukrainalaiset saivat hieraista silmiään, kun Zelenskyi kertoi vuodenvaihteessa 2019 asettuvansa ehdokkaaksi kevään presidentinvaaleissa. Kysymys ei kuitenkaan ollut tv-sarjan tuoreen kolmannen tuotantokauden promoamisesta, Kulju kirjoittaa.
Pukumiehestä tuli sotilas
Zelenskyin varsinainen menestys on kuitenkin tapahtunut sodanaikaisena johtajana. Hänen persoonansa on olennainen osa Ukrainan viestintää. Hän puhuu päivittäin kansalle ja maailmalle sosiaalisen median kautta.
Hyökkäyksen alkupäiviltä ovat jääneet mieleen hänen pelottomat videonsa Kiovan kaduilta ja presidentinkansliasta, sekä kuolematon vastaus Yhdysvaltojen tarjoamaan evakuointiapuun: "Tarvitsen ammuksia, en kyytiä."
Zelenskyi on sosiaalisen median ammattilainen, kun taas Vladimir Putin ei huhujen mukaan käytä edes sähköpostia, Kulju kertoo.
Zelenskyi onkin luonut uuden mallin, jollaisena johtajan tulee toimia kriisiaikana. Hän näyttää, ettei piiloudu tai pakene ketään.
Zelenskyin tehtävä on tuoda Venäjän aloittama hyökkäyssota ihmisten arkeen, jotta jokainen länsimaalainen voisi samaistua ukrainalaisten kärsimykseen, Kulju kirjoittaa.
Zelenskyin mediaosaaminen näkyy hänen esiintymiskyvyissään ja retoriikassaan. Videopuheluissaan eri maiden parlamenteille hänen käsikirjoituksessaan on usein tunteisiin ja paikalliseen yleisöön vetoava draaman kaari, joka yhdistää Ukrainan asian koko maailman yhteiseksi taisteluksi.
Samoin oli taitava imagoteko, että hän antoi partansa kasvaa. Se loi kuvaa rintamamiehestä ja perinteisestä vapaustaistelijasta. Pukumiehestä tuli sotilas muiden kansalaisten joukossa.
"Oikea mies oikeassa paikassa"
Ammattinäyttelijän taustastaan huolimatta Zelenskyi ei peittele järkytystään reagoidessaan esimerkiksi Kramatorskin ohjusiskuun. Zelenskyi osoittaa olevansa tunteikas, herkkä ja inhimillinen ihminen, täysin päinvastoin kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Toisaalta merkittävimpiä tekijöitä Zelenskyin onnistuneessa johtamisessa on yksinkertaisesti se, että hän on oma itsensä – ja puhuu totta.
Kohtalo on määrännyt Zelenskyille elämää suuremman roolin, jonka hän vetää läpi mestarillisesti. Historian aikajanalla hän on oikea mies oikeassa paikassa.