Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

8 huonoa syömistottumusta – näistä kannattaa hankkiutua eroon

lautanen, ruoanjämät, haarukka
Shutterstock
Julkaistu 03.04.2015 18:03

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Ruoassa on yhä enemmän ja enemmän kyse siitä, mikä on kätevää kuin siitä, mikä on hyväksi elimistölle. Ruokaan ja omiin syömistottumuksiin kannattaisi kuitenkin jaksaa kiinnittää huomiota!

Ahmitko hajamielisesti tai keskitytkö vain dieettiruokien syömiseen? Ota syömistottumuksesi tarkasteluun ja jätä ainakin nämä hallaa tekevät tavat taaksesi!

1. Syöt "dieettiruokia"

Kaikki me syömme joskus ruokia vain niiden käytännöllisyyden vuoksi, mutta yleensä ne ruoat, jotka kuuluttavat olevansa vähäkalorisia, vähärasvaisia tai vähän mitä hyvänsä, ovat välttelyn arvoisia. Oletko koskaan tullut täysin kylläiseksi sellaisista ruoista? Luultavasti vain turvaudut epäterveellisempään välipalaan hieman myöhemmin. Lisäksi elimistömme polttavat noin 50 prosenttia enemmän kaloreita hajottaessaan lisäaineettomia ruokia kuin käsiteltyjä ruokia.

2. Vatsan kuunteleminen

Vanhemmat kehottavat lapsiaan usein tyhjentämään lautasen ja tapa voi jäädä päälle vielä aikuisellekin. Mutta vaikka ruoka on edessäsi, se ei tarkoita, että joka murunen täytyy syödä. Valitettavasti monet meistä reagoivat syödessä vain ulkoisiin merkkeihin ("Onko lautaseni tyhjä?") sen sijaan, että kiinnittäisivät huomiota sisäisiin merkkeihin ("Olenko edelleen nälkäinen?") – jopa silloin, kun ruoka ei ole järin hyvääkään! Kannattaakin tarkistella nälkätasoaan aterian aikana. Lopeta, kun olet kylläinen, älä vasta silloin, kun ruoka on loppu.

3. Keskityt lihaan

Vaikka lihassa ei ole mitään vikaa, sen asettaminen jalustalle aterioillasi ei palvele ketään. Lihassa on paljon tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta myös enemmän kilokaloreita ja rasvaa kuin ravintorikkaissa vihanneksissa. Yritä ajatella lihaa lisukkeena – syö joka aterialla kaksi kertaa enemmän vihanneksia kuin lihaa.

4. Syöt suoraan laatikosta

Kiinnitäthän huomiota annoskokoihin? Se on nimittäin yksi tärkeimmistä säännöistä terveelliseen ruokavalioon. Jos syöt suoraan pakkauksesta, syöt taatusti enemmän kuin yhden annoksen. Kun annostelet ruoan lautaselle ennen kuin syöt, pysyt paremmin perillä siitä, mitä tulet syöneeksi. 

5. Et laske ruokailuvälineitä alas pureskellessasi

Jos hotkit ruokaa liian nopeasti, olet vaarassa lihoa. Sinun täytyy antaa aivoillesi ja vatsallesi aikaa ottaa suusi kiinni. Aivot eivät tajua kylläisyyden tunnetta kuin vasta 20 minuuttia siitä, kun olet aloittanyt syömisen. Siispä vartissa aterian hotkiminen johtaa helposti ylensyömiseen. Yritä harjoitella keskittymistä syödessäsi. Laske haarukka lautaselle jokaisen suupalan jälkeen ja juo kulaus vettä ennen kuin otat haarukan taas käteesi. Tai laske pureskeluja: pureskele 15–20 kertaa jokaista suupalaa ja syömisesi hidastuu huomattavasti.

Makuja.fi – tykkää meistä Facebookissa ja Instagramissa!

6. Pelkäät rasvoja

Jos elät rasvoja peläten, on aika muuttua. Terveelliset rasvat, joita saat esimerkiksi avokadosta, oliiviöljystä ja pähkinöistä, ovat tärkeä osa mitä tahansa ruokavaliota. Ne viivyttävät vatsan tyhjentymistä ja pitävät olon näin kylläisenä pidempään. Kasviperäiset rasvat lisäävät myös ruokahalua hillitsevien hormonien määrää ja niiden on huomattu piristävän aineenvaihduntaakin. Kaada hieman oliiviöljyä salaatin päälle tai napostele saksanpähkinöitä.

7. Syöt työpöydän tai television äärellä

Tämä ei ehkä tule yllätyksenä, mutta hajamielinen syöpöttely johtaa ylensyömiseen. Ihmiset, jotka tekevät montaa asiaa aterioinnin yhteydessä aliarvioivat syömänsä ruoan määrää 30–50 prosentilla. He myös arvioivat kylläisyyden tasonsa pienemmäksi kuin he, jotka keskittyvät vain ja ainoastaan syömiseen. Muihin asioihin keskittyvät syöjät myös nauttivat enemmän kilokaloreita päivän aikana.

8. Pidät roskaruoan näkyvillä

Ihmiset ovat heikkoja, etenkin runsassokeristen ja -rasvaisten ruokien edessä. Älä siis edes yritä testata kykyäsi hillitä houkutuksiin sortumista. Journal of Marketing -lehdessä julkaisussa tutkimuksessa selvisi, että ihmiset syövät enemmän herkkuja, kun ne tulevat läpinäkyvissä pakkauksissa. Epäterveelliset herkut kannattaakin sulloa mahdollisimman kauas näkyvistä – tai edes purkkeihin, joista ei näe läpi!

Lähde: Byrdie

Haluatko pudottaa painoasi pysyvästi? Tule mukaan Keventäjiin!

Tuoreimmat aiheesta

Makuja