Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Asiantuntijalta rahaa säästävä kahvivinkki – ei kannata heittää hukkaan!

0:39img
KATSO VIDEO: Jos kahvia jää yli, tee sille näin! Asiantuntijan kätevä hävikkivinkki.
Julkaistu 12.09.2023 07:22

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Jos kahvia tulee keitettyä vahingossa liikaa, sitä ei kannata hukata viemäriin. 

Kuten MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla aiemmin kerrottiin, Kuluttajaliiton alullepanemaa hävikkiviikkoa vietetään jo kymmenennen kerran. Vaikka ruokahävikin merkityksestä ja vaikutuksista on toitotettu jo vuosia, suomalaisilla riittää yhä työtä hävikin vähentämisessä.

Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell kertoi maanantaina Huomenta Suomessa yleisimmän syyn hävikin syntymiseen olevan edelleen parasta ennen- ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen sekoittuminen keskenään.

Lue myös: "Näin ei missään tapauksessa pitäisi tehdä" – älytön ruokamoka käy suomalaisille kalliiksi

Kalliin kahvihävikin voi välttää helposti

Ruokahävikin ehkäisyyn on olemassa monenlaisia keinoja, joita kotikeittiössään kannattaa aktiivisesti harrastaa. Ruokaostokset ja ruoat suunnittelemalla pääsee jo pitkälle. Hävikkiuhan alla olevat raaka-aineet kannattaa sen sijaan hyödyntää luovasti ruoanlaitossa. 

Bonusvinkki! Hyödynnä vahvaa kahvia vaikka mokkapaloihin! Nappaa ohje: Mokkapalat

Monissa kotitalouksissa syntyy säännöllisesti myös kahvihävikkiä: kahvia tulee keitettyä pannuun yksinkertaisesti liikaa. Sen sijaan, että kallis kahvi päätyisi viemäriin, kannattaa pohtia ylimääräiselle juomalle uudenlaisia käyttötapoja. Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoel vinkkasi Huomenta Suomessa oman kikkansa ylimääräisen kahvin hyödyntämiseen.

Katso yllä olevalta videolta, mitä yli jääneelle kahville kannattaa tehdä!

Lue myös: Suomalaisten yleinen kahvitapa tulee kalliiksi: "Ei osata ajatella..."

Tuoreimmat aiheesta

Kahvi