Englantilainen keittiömestari on ehdottanut jopa porttikieltoa vegaaneille. Myös muut ravintolat harkitsevat samaa.
Yllä olevalla videolla päiväkotilapset pääsivät maistelemaan ravintolaruokaa.
Cornwallilaisen keittiömestarin ehdotettua porttikieltoa vegaaneille ovat muutkin brittiravintolat päätyneet harkitsemaan samaa.
Taustalla piilee ärsyyntyneisyys siitä, että vegaaniruokien tuntien valmistamisen jälkeen ateriat menevät jatkuvasti hukkaan viime hetken peruutusten vuoksi.
Uhkaus kuitattiin vitsinä
Englannin Cornwallissa sijaitseva The High Tide Seafood -ravintola oli ensimmäinen porttikiellon esille ottanut. Ravintolassa hermostuttiin, kun siellä oli useita kertoja valmistettu aterioita vegaaniasiakkaille, jotka eivät lopulta koskaan saapuneet paikalle.
Ravintola kuitenkin kuittasi myöhemmin vegaaneita porttikiellolla uhanneen kertoneen twiitin keittiömestarin huulenheittona. Tästä huolimatta vegaanikielto on alkanut levitä ravintoloitsijoiden keskuudessa käyttökelpoisena ideana.
Käytti tunteja vegaaniruoan valmistamiseen – seurue peruutti viime hetkellä
Esimerkiksi ravintoloitsija Ken Symonds kertoo brittilehtien mukaan harkitsevansa pääsykieltoa vegaaneille Olivers-ravintolaansa.
Symonds twiittasi ärsytyksestään, kun hän oli käyttänyt koko aamun valmistellen ateriaa kuudelle vegaanille, jotka sitten peruuttivat varauksensa.
Vegaanit eivät kuitenkaan ole ilahtuneet Symondsin vihjauksesta, että ainoastaan he olisivat niitä, jotka varauksia peruvat.
"Ehkä jos vegaanivaihtoehdot olisivat tavallisella ruokalistalla, hänen ei olisi tarvonnut luoda kokonaan erilaista ruokalistaa." Jos twiitti ei näy, voit kutsua sen täältä.
"Luonnollisestikaan ei-vegaanit eivät ole koskaan peruneet varaustaan. Vai antaako hän heillekin porttikiellon?" Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Mikä tahansa tekosyy vegaanien haukkumiselle..." Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Ravintolat haluavat suojelua peruutuksilta
Cornwall Liven mukaan useat keittiömestarit ovat kuitenkin sitä mieltä, että vegaanien porttikielto tai vastaava pääsykielto muille, joilla on ruokavalionsa suhteen erityisvaatimuksia, voisi olla hyvä idea – ja suojella ravintoloita peruutuksilta.
Ben's Cornish Kitchen -ravintolan keittiömestari Ben Prior ratkaisi asian alkamalla viime vuonna pyytää 10 punnan ennakkomaksua pöydän varanneilta viime vuonna. Prior kertoo kuitenkin, että myös hänen ravintolansa koki peruutuksen juuri hiljattain, kun pöydällinen vegaaneja peruutti varauksensa. Saman koki myös The Rising Sun -ravintola, Cornwall Live kertoo.
Prior kuitenkin toppuutteli asiasta syntynyttä kohua ja totesi Twitterissä rakastavansa kaikki asiakkaitaan, vaikka viime hetken peruutukset ovatkin erityisen turhauttavia.
Eräs ravintoloitsija, Damian Wawrzyniak, puolestaan uhkaili Twitterissä julkaisevansa peruuttaneiden asiakkaiden tai väärät tiedot antaneiden asiakkaiden tietoja sosiaalisessa mediassa.
"Hyväksyisitkö tappiosi?"
Cornwall Live haastatteli jo aiemmin useita cornwallilaisia keittiömestareita, jotka totesivat peruutusten olevan jo epidemian tasolla.
Victoria Inn -ravintolan Nik Boyle kertoi, että ravintola oli menettänyt pelkästään viime joulukuussa 2 500 puntaa viime hetken peruutusten vuoksi.
LUE MYÖS: Uhkasi ampua kaikki vegaanit – menikö ravintoloitsijan huumori jo liian pitkälle?
– Jos tilaisin 500 punnalla tavaraa sinulta, ja soittaisin sitten tuntia ennen toimitusta, kun olisit jo maksanut henkilökunnasta ja materiaaleista, heittäisitkö ne vain roskiin ja hyväksyisit tappiosi? Boyle kyseenalaisti.
Boyle ja muut keittiömestarit uskovat Cornwell Liven mukaan, että suurin osa varauksen peruuttaneista on tehnyt samalla illalle varauksen useaan ravintolaan, ja päättävät vasta illalla, mihin niistä menevät. Peruutuksen kokeneet ravintolat jäävät kuitenkin tyhjän pöydän kanssa pulaan, koska sitä on siinä vaiheessa liian myöhäistä täyttää.
Monet ravintolat harkitsevat nyt vähintään Priorin mallin mukaisesti ennakkomaksua, sillä peruutukset ja niiden myötä menetetyt tulot ovat todellinen ongelma – ja kenties vegaanien porttikielto kuulostaa liioittelulta.
Lähteet: The Plymouth Herald, Independent, Cornwall Live