Oletko sinäkin haksahtanut tähän "urbaaniin legendaan" punaviinin juomiseen liittyen? Suomalainen viiniasiantuntija Kalle Naatula oikoo yleisen punkkuharhaluulon.
Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja lämpimän sään myötä suomalaisten viinilaseihin lorahtaa punaviinin sijaan yhä enemmän valkoviiniä ja kuplivaa. Punaviinikin on kuitenkin erittäin toimiva kesäjuomavalinta, jos sen vain muistaa tarjoilla ja nauttia oikein.
Älä juo punaviiniä huoneenlämpöisenä
Haastattelimme maaliskuun alussa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä Gastro 2020 -messuilla viiniasiantuntija Kalle Naatulaa, joka kertoi, miksi punaviini ei välttämättä maistu suomalaisille kesäisin.
– Monet viinit, jotka ovat esimerkiksi hillomaisia, tanniinisia, muhevan mehukkaita ja alkoholipitoisuudeltaankin verrattain korkeita, tarjoillaan usein vähän väärän lämpöisenä, Naatula sanoo.
Kalle Naatulan nyrkkisääntö viinin tarjoilulämpötilaan: Valkoviini 30 minuuttia ennen tarjoilua pois jääkaapista, punaviini noin 30 minuuttia ennen tarjoilua jääkaappiin.
Naatulan mukaan punaviinin tarjoilulämpötila on aivan keskeinen juttu. Moni suomalainen luulee, että punaviini tulisi juoda huoneenlämpöisenä, mutta tämä ei pidä paikkaansa.
– Huoneenlämpö on nykyään urbaani legenda ja se ajatus juontaa tuonne 1800-luvun Eurooppaan. Silloin lämpötila kodeissa ei ollut sitä, mitä se tänä päivänä on. Silloin ei ollut sisällä 24 vaan 18 astetta. Siitä juontaa ajatus huoneenlämpöisestä punaviinistä - tänä päivänä sääntö joutaa romukoppaan.
Oikean tarjoilulämpötilan lisäksi Naatula suosittelee myös kiinnittämään huomiota punaviinityyliin. Lasiin kannattaa ehkä kesällä valita hieman kevyemmän ja raikkaamman marjaisia sekä hapokkaita punaviinejä.