Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Hans Välimäki jättää ravintola Palacen kahden vuoden työrupeaman jälkeen –"koen tässä kohtaa työni tulleen tehdyksi"

15:21img
Julkaistu 09.08.2018 12:39

MTV LIFESTYLE

Kokki Hans Välimäki kertoo jättävänsä Palace-ravintolan lähes kahden vuoden työrupeaman jälkeen.

VIDEO: Hans Välimäki puhui aiemmin tänä vuonna urastaan Huomenta Suomen lähetyksessä.

Viime vuoden puolella iloittiin ravintola Palacen näyttävästä paluusta, kun huippukokki Hans Välimäki kertoi ottavansa ohjat ravintola Palacen pyörittämisestä Michelin-tähdet kirkkaana mielessä pitäen. Nyt kahden vuoden työrupeaman jälkeen Välimäki on ilmoittanut lähtevänsä ravintola Palacesta.

Syynä lähtöön ovat Välimäen mukaan yhä enemmän aikaa vievät omat projektit. 

LUE MYÖS: Hans Välimäki uutuuskirjassa uransa vaikeista hetkistä – "autoani naarmutettiin säännöllisesti ja sain perääni tuntemattoman stalkkerin"

– Tunnen kaihoa ja hieman surumielisyyttäkin siitä, että päädyin lopettamaan omalta osaltani lähes kaksi vuotta kestäneen Palacen taipaleeni. Ei ole lainkaan helppoa käynnistää ravintolaa nollasta, varsinkin, kun paikka itsessään on instituutio, johon kohdistui paljon odotuksia, Välimäki kertoo.

Palacelta on lupa odottaa suuria

Välimäki kertoo olevansa iloinen saatuaan työskennellä muutaman vuoden tauon jälkeen Palacessa jatkavan Eero Vottosen kanssa.

'– Hän on loistava kokki ja Eero on kasvanut projektin aikana sellaisiin mittoihin, että meillä kaikilla on lupa odottaa Palacen suhteen suuria, Välimäki kiittelee. 

Vaikka Välimäki kertoo työnsä ravintolassa tulleen päätökseen, Palacelta voidaan odottaa tulevaisuudessa suuria. 

– Koen tässä kohtaa työni tulleen tehdyksi. Palace on oikeilla urilla ja matkalla kohti suuruuden päiviään, Välimäki päättää. 

Tuoreimmat aiheesta

Makuja