Tiesitkö, kuinka kauan eri mausteet säilyvät käyttökelpoisina?
Harva seuraa tarkkaan maustepurkkien parasta ennen -päiväyksiä kotona, sillä mausteet saattavat kestää käytössä jopa vuosikymmenen, jos niitä tulee käytettyä vain harvakseltaan. Mausteet saattavat kuitenkin pilaantua jo parissa vuodessa.
Eri mausteet kestävät aikaa eri tavoin
Kokonaiset mausteet pysyvät oikein säilytettyinä käyttökelpoisina noin viisi vuotta, herkät yrtit ja jauhetut mausteet noin kolme vuotta.
Aromaattisimmat mausteet, kuten jauhettu kardemumma, säilyvät vain noin 2 vuotta. Tästä syystä maustevarasto olisi syytä tarkistaa ainakin kerran vuodessa ja poistaa vanhentuneet tuotteet, joissa ei ole enää toivottua aromia.
Maustetta valitessasi kannattaa miettiä myös sen käyttötiheyttä. Esimerkiksi kesämökillä mausteita käytetään vain kausittain, jolloin esimerkiksi jauhetun pippurin sijaan kannattaa hankkia pippurimylly ja kokonaisia pippureita. Jauheessa mausteen pinta-ala on suurempi, ja näin myös altistuminen hapelle on runsaampaa.
Lähde: Meira
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.