Juha-nimisten miesten ei tarvitse enää viettää ainoastaan nimipäivää, sillä panimoyritys Hartwall lanseerasi vahingossa kaikille Suomen Juhille oman juhavuoden.
Videolla: Tuukan legendaarinen lenkkiolut ja raskaan opiskelukevään jälkeiset ensimmäiset terassituopit. Katso artikkelin videolta minuutissa, miten helsinkiläiset nauttivat kesäisestä päivästä terasseilla.
Hyvää juhavuotta kaikille! Tarkkasilmäiset oluenjuojat ovat saattaneet huomata Hartwallin oluttölkkeihin lipsahtaneesta painovirhepaholaisesta. Lahden Erikois -oluttölkeissä nimittäin puhutaan juhlavuoden sijaan juhavuodesta. Twitterissä ehdittiin jo epäillä, että kyse voisi olla harkitusta markkinointitempauksesta.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Hartwallin tuotepäällikkö Ari Nykänen kuitenkin paljastaa, että kyse on yksinkertaisesti kirjoitusvirheestä.
– Lahden Erikois -olut viettää 90-vuotisjuhlaansa ja panimme sen kunniaksi juhlaoluen. Pienemmän tölkin kylkeen livahti kirjoitusvirhe, eli sen mukaan vietetäänkin juhavuotta. Tämä ei ollut harkittu juttu, vaikka moni Juha onkin ilahtunut virheestämme, Nykänen kertoo.
Kirjoitusvirhe on siis ainoastaan oluen 0,33 litran kokoisissa tölkeissä.
Nykäsen mukaan Lahden Erikoisen 90-vuotiselle taipaleelle on mahtunut värikästä elämää, joten tämäkin inhimillinen ja sinänsä harmiton painovirhe tuo taas yhden Lahden Erikoisen tarinan kerrottavaksi. Hartwallilta kerrotaan, että juhavuoden oluita löytyy vielä kauppojen hyllyiltä, mutta seuraavaan erään teksti on korjattu.
– Kirjoitusvirheitä päätyy yleensä pakkaukseen varsin harvoin, mutta nyt erhe pääsi painoon saakka. Hyvää juhavuotta siis kaikille!
Hyvää juhavuotta! Faktoja Juhasta:
Juha on lyhentynyt versio suomalaisesta etunimestä Juhani. Se puolestaan on palautettavissa heprealaisperäiseen nimeen Johannes, joka merkitsee ”Jahve on armollinen”. Juhan, kuten Juhanin ja Johanneksenkin, nimipäivää vietetään vanhana juhannuspäivänä 24. kesäkuuta.
Väestörekisterikeskuksen etunimitilaston mukaan miehen nimi Juha yleistyi Suomessa 1940-luvulla. Vuosina 1940–1959 Juha annettiin etunimeksi lähes 15 000 kertaa. 1960- ja 1970-luvuilla Juhan suosio kasvoi entuudestaan ja nimellä siunattiin yli 32 000 suomalaista miestä. Näiden vuosikymmenten jälkeen Juha ei enää ole ollut nimenä hitti. 2010-luvulla Juhaksi nimettiin 663 miestä ja 2020-luvulla, eli tänä vuonna 10 miestä.