Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Ketsuppia ei ole aina tehty tomaateista ja 6 muuta erikoista ketsuppifaktaa

ketsuppi
Ketsupin juuret ovat Aasiassa. Shutterstock
Julkaistu 30.11.2016 12:01

MTV LIFESTYLE

Ketsuppi on monille tuttu mauste ruokapöydässä. Tiesitkö näitä outoja faktoja ketsupista?

Ketsuppi yhdistetään usein nykyaikaan ja pikaruokaan, mutta oikeasti se on tunnettu jo 1500 vuotta sitten Aasiassa. Silloin sitä käytettiin ainesosana ruoanlaitossa, mutta nykyisin sitä käytetään usein vain mausteena valmiissa ruoassa. Grunge-sivusto julkaisi 10 faktaa, joita et ehkä tiennyt ketsupista!

1. Ketsuppia ei ole aina tehty tomaateista

Ennen länteen leviämistä ketsuppia ei valmistettu tomaateista. Aikoinaan se valmistettiin edullisista aineksista, kuten esimerkiksi anjoviksesta, saksanpähkinöistä, sienistä tai pavuista. Ketsuppi tunnettiin aikoinaan nimellä ”Ket-siap.”

Vähitellen idästä se siirtyi Amerikkaan ja ensimmäinen tomaattiketsuppiresepti kirjoitettiin Yhdysvalloissa vuonna 1812. Näin oli syntynyt kaikille tuttu mauste!

2. Ketsuppia valmistetaan hurjat määrät

Yksi tutuimmista ketsuppimerkeistä maailmassa on Heinz. Eikä ihme, sillä Heinz valmistaa ketsuppia noin 11 miljardia pulloa vuodessa. He valmistavat ketsuppia niin paljon vuodessa, että pystyisivät tarjoamaan jokaiselle maailman ihmiselle kaksi annosta.

3. Ketsuppi on amerikkalaisten suosikki

Yhdysvalloissa jopa 97 prosentissa kodeista löytyy jääkaapista ketsuppia. Yhdysvalloissa myös ranskalaisia syödään huimat määrät – ja niiden lisukkeenä lähes aina ketsuppia. 

4. Voi ehkäistä syöpää

Ketsuppi ei ole kovinkaan terveellinen vaihtoehto, koska se sisältää runsaasti sokeria. Ketsupilla on kuitenkin yksi terveysvaikutus. Se voi nimittäin ehkäistä syöpää tomaattien sisältämän lykopeenin ansiosta.

Noin neljässä ruokalusikallisessa ketsuppia on saman verran ravintoaineita kuin yhdessä keskikokoisessa tomaatissa. Saadakseen terveyshyödyt ei kuitenkaan tarvitse alkaa syömään runsaita määriä ketsuppia, vaan samat hyödyt saa lähes kaikista tomaattituotteista.

5. Ketsupilla on olemassa nopeusrajoitus

Turhauttaako saada ketsuppia ulos perinteisestä lasisesta ketsuppipullosta? Ketsupilla on olemassa tietty nopeusrajoitus, jota nopeammin se ei saisi valua ulos pullosta. Tämä nopeusrajoitus vaikuttaa ketsupin luokitukseen arvosteluissa. Rajaksi on luokiteltu 7 senttimetriä 30 sekunnissa. Tätä kovempaa ketsuppi ei saisi valua pullosta. Raja oli ennen korkeampi, mutta sitä muutettiin vuonna 1991.

6. Ketsupin syömisestä on olemassa maailmanennätys

Vuonna 2012 Saksassa televisiotoimittaja Benedikt Weber asetti uuden maailmanennätyksen imemällä pillin avulla 400 grammaa ketsuppia 32,37 sekunnissa. Vuonna 2015 intialainen mies väitti rikkoneensa Weberin ennätyksen, mutta virallisesti ennätys kuuluu edelleen saksalaiselle.

7. Ketsuppia on aikoinaan markkinoitu lääkkeenä

Ketsupin alkuaikoina sen terveysvaikutuksista oli liikkeellä monenlaisia uskomuksia. Vuonna 1835 sitä myytiin jopa pillereiden muodossa. Näiden pillereiden väitettiin auttavan monissa terveysongelmissa, kuten ruoansulatusvaivoissa ja ripulissa.

Pillereistä tuli niin suosittuja, että monet yritykset yrittivät hyötyä tästä villityksestä. Pillereiden sekä ketsuppiteollisuuden suosio romahti jopa 10 vuodeksi, kun joidenkin yritysten pillerit olivatkin toimineet vastoin tarkoitustaan laksatiiveina.

Lähde: Grunge

***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Tomaattikastike